Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 40

OAS_Aurinkovoimalan mahdollistava OYK Lehmo

Kyyrönsuon aurinkovoima osayleiskaava, osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tekninen lautakunta 28.03.2023 § 40  

101/10.02.02.00/2023  

Kunnanhallitus päätti 13.3.2023 § 60 käynnistää osayleiskaavan laatimisen Kyyrönsuon alueelle. Kaavan tavoitteena on mahdollistaa aurinkovoimalan rakentaminen.

Suunnittelualue sijaitsee Kontiolahden kunnassa noin yhden kilometrin etäisyydellä Lehmon taajaman länsipuolella. Suunnittelualueen koko ja rajaus voivat muuttua kaavahankkeen edetessä, koska selvitykset ja sopimukset voivat vielä ohjata alueen laajuutta. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 460 hehtaaria. Alue rajautuu idässä Valtatie 6:een (Kajaanintie). Suunnittelualueen eteläpuolella noin yhden kilometrin päässä on Joensuun kaupungin Raatekankaan kaupunginosa.

Kaavan laatimisesta on tehty kaavoituksen käynnistämissopimus hankekehittäjänä toimivan Forus Oy:n kanssa.

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireilletulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista, suunnitellusta aikataulusta sekä osallistumis- ja arviointimenettelystä.

Kontiolahden kunnan halllintosäännön 18.3 §:n mukaan tekninen lautakunta päättää asema- ja yleiskaavojen osalta valmisteluaineiston nähtäville asettamisesta (MRA 19 § ja 27 §).

Lisätietoja: maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö p. 0400 491 791

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää asettaa oikeusvaikutteiseksi laadittavan aurinkovoimalan rakentamisen mahdollistavan Kyyrönsuon osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (MRL 63 §) julkisesti nähtäville ja pyytää niistä lausunnot kunnan muilta hallintokunnilta, Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksilta, Pohjois-Karjalan vastuumuseolta, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:ltä, Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta, Fingrid Oyj:ltä, Kontiolahden luonnonystävät ry:ltä, Digitalta, Riistakeskukselta, Joensuun seudun riistanhoitoyhdistykseltä, MTK Metsänomistajilta ja Joensuun kaupungilta.

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.
__________