Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2023/Pykälä 84


HAKUILMOITUS työllisyyspäällikkö 2023

 

Työllisyyspäällikön viran haettavaksi julistaminen ja valmisteluryhmän nimeäminen

 

Kunnanhallitus 11.04.2023 § 84  

132/01.01.00/2023  

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 11.4.2023 § 83 perustanut työllisyyspäällikön viran.

 

Kunnan hallintosäännön 6. luvun 37 §:n mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Valinnasta päättävä viranomainen päättää myös hakuajan jatkamisesta tai uudesta hausta.

 

Hallintosäännön 6. luvun 36 §:n mukaan virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää viran kelpoisuusehdoista, jos niistä ei ole päätetty virkaa perustettaessa.

 

Hallintosäännön 6. luvun 38 §:n mukaan lautakunta tai kunnanhallitus valitsee omalla toimialallaan toistaiseksi ja yli vuoden kestävään määräaikaiseen palvelussuhteeseen tehtäväalueen johtajat ja tulosyksiköiden esimiehet pois lukien alakoulujen johtajat.

 

Työllisyyspäällikön valintaa valmistelemaan on syytä nimetä valmisteluryhmä, johon kuuluu luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita. Kunnanhallitus valitsee työllisyyspäällikön.

 

Johtoryhmä käsittelee kokouksessaan 11.4.2023 työllisyyspäällikön viran täyttämistä vakituisesti.

 

Hakuilmoitus on liitteenä.

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen p. 050 435 8700 ja henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas p. 050 525 6208

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää, että:
1. työllisyyspäällikön toistaiseksi voimassa oleva virka julistetaan haettavaksi, ja

2. työllisyyspäällikön valintaa valmistelevaan ryhmään nimetään luottamushenkilöedustajat sekä kunnanjohtaja ja henkilöstöpäällikkö. Valmisteluryhmän sihteeriksi nimetään henkilöstöpäällikkö.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti, että:
1. työllisyyspäällikön toistaiseksi voimassa oleva virka julistetaan haettavaksi, ja

2. työllisyyspäällikön valintaa valmistelevaan ryhmään nimetään luottamushenkilöedustajiksi Anneli Parkkonen ja Mari Hälinen sekä kunnanjohtaja ja henkilöstöpäällikkö. Valmisteluryhmän sihteeriksi nimetään henkilöstöpäällikkö.