Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 29


 

Kunnanhallituksen vaali toimikaudelle 2023-2025

 

Kunnanhallitus 22.05.2023 § 117 

 

 

 

Hallintosäännön 6 §:n mukaan kunnanhallituksessa on yhdeksän (9) kunnanvaltuuston valitsemaa jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kunnanhallitus valitaan kahden vuoden ajaksi. Toimikausi alkaa 1.8.2023 ja loppuu 31.5.2025.

 

Kuntalain 71 §:n mukaan "Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

 

1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;

 

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja 3. jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi."

 

Kuntalain (410/2015) 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

1) välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;

 

2) henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

 

3) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;

 

4) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa eudunvalvonnasta.

 

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

 

Kunnallisia toimielimiä valittaessa on otettava huomioon miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 4a § (657/2021), jonka mukaan toimielimessä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.

 

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula p. 050 439 8005.

 

 

Kunnnajohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että valtuusto valitsee toimikaudelle 2023-2025 kunnanhallitukseen 9 jäsentä ja kullekin heistä henkilökohtaiset varajäsenet.

Valtuusto valitsee kunnanhallituksen jäsenistä puheenjohtajan, sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto valitsee toimikaudelle 2023-2025 kunnanhallitukseen 9 jäsentä ja kullekin heistä henkilökohtaiset varajäsenet.

Valtuusto valitsee kunnanhallituksen jäsenistä puheenjohtajan, sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

 

 

Kunnanvaltuusto 19.06.2023 § 29  

174/00.00.01.01/2023  

 

 

 

 

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin. Kunnanvaltuusto päätti valita toimikaudelle 2023-2025 kunnanhallitukseen 9 jäsentä ja kullekin heistä henkilökohtaiset varajäsenet.

Kunnanvaltuusto päätti valita kunnanhallituksen jäsenistä puheenjohtajan, sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.

Valtuutettu Pekka Ahlholm ehdotti hallitukseen jäseniksi ja varajäseniksi:
- Aulikki Sihvonen, 2. varapuheenjohtaja ja Joona Turunen, henkilökohtainen varajäsen

Valtuutettu Jyry Eronen ehdotti hallituksen jäseniksi ja varajäseniksi seuraavia henkilöitä:
- Jertta Harinen, 1. varapuheenjohtaja ja Satu Seppäläinen, henkilökohtainen varajäsen,
- Mika Kuusela, jäsen ja Sakari Mustonen, henkilökohtainen varajäsen,
- Anna-Helena Kosela, jäsen ja Anneli Parkkonen, henkilökohtainen varajäsen ja
- Ismo Leppänen, jäsen ja Mika Kontkanen, henkilökohtainen varajäsen.

Valtuutettu Sanna Niiranen ehdotti hallituksen jäseniksi ja varajäseniksi seuraavia henkilöitä:
- Mika Hiltunen, jäsen ja Matti Varis, henkilökohtainen varajäsen.

Valtuutettu Marja Kauppinen ehdotti hallituksen jäseniksi ja varajäseniksi seuraavia henkilöitä:
- Leena Nyyssönen, puheenjohtaja ja Pirkko Möntti, henkilökohtainen varajäsen,
- Mari Hälinen, jäsen ja Riitta Karkulehto, henkilökohtainen varajäsen ja
- Markus Haukka, jäsen ja Aleksi Kuronen, henkilökohtainen varajäsen.

Muita ehdotuksia ei tullut.

Puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston yksimielisesti kannattavan kokouksessa tehtyjä ehdotuksia

Kunnanhallitus 2023-2025 valittiin seuraavasti:

puheenjohtaja Nyyssönen Leena (SDP)
henkilökohtainen varajäsen Möntti Pirkko (SDP)

1. varapuheenjohtaja Harinen, Jertta (KESK),
henkilökohtainen varajäsen Seppäläinen, Satu (KESK),

2. varapuheenjohtaja Sihvonen, Aulikki (KOK),
henkilökohtainen varajäsen Turunen Joona (KOK),

jäsen Kuusela, Mika (KESK),
henkilökohtainen varajäsen Mustonen, Sakari (KESK),

jäsen Kosela, Anna-Helena (KESK),
henkilökohtainen varajäsen Parkkonen, Anneli (KESK),

jäsen Leppänen, Ismo (KESK),
henkilökohtainen varajäsen Kontkanen, Mika (KESK),

jäsen Hälinen, Mari (SDP),
henkilökohtainen varajäsen Karkulehto, Riitta (SDP),

jäsen Haukka, Markus (SDP)
henkilökohtainen varajäsen Kuronen Aleksi (SDP),

jäsen Hiltunen, Mika (PS)
henkilökohtainen varajäsen Varis, Matti (PS).