Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 23


 

Äänestysrekisterin käyttö ja käyttöoikeudet presidentinvaaleissa 2024

 

Keskusvaalilautakunta 12.12.2023 § 23  

212/00.00.00.02/2023  

 

 

Väestörekisterikeskus perustaa äänioikeusrekisterin, johon otetaan ne henkilöt, jotka ovat äänioikeutettuja nyt kysymyksessä olevissa presidentinvaaleissa. Jokaisesta äänioikeutetusta otetaan äänioikeusrekisteriin vaalilain 18 §:n 2 momentissa luetellut tiedot sellaisina kuin ne ovat vaalitietojärjestelmässä presidentinvaaleja varten perjantaina 8.12.2023 klo 24.00.

 

Äänioikeusrekisteri on maksutta kuntien käytettävissä. Äänioikeusrekisteriä käytetään ennakkoäänien, ulkomailla annettujen äänien, kotiäänien ja laitosäänien rekisteröinnissä/korjaamisissa. Rekisteristä voi selata missä kunnassa/äänestysalueella äänestäjän äänioikeus on. Rekisteristä näkyy kunkin äänestäjän kohdalla äänetysaika ja -paikka, joka estää uudelleenäänestyksen.

 

Äänioikeusrekisteri toimii vaalitietojärjestelmässä. Vaalitietojärjestelmän omistaa Oikeusministeriö ja sen teknisestä ylläpidosta vastaa Oikeusrekisterikeskus yhdessä Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskuksen ja alihankkijoiden kanssa.

 

Äänioikeusrekisteristä ajetaan vaalipäivän vaaliluettelot, jossa ei ole enää niitä henkilöitä, jotka ovat käyttäneet ennakkoäänestyksessä äänioikeutensa.

 

Mikäli äänioikeusrekisteriä päätetään käyttää, tulee sen käyttöön antaa käyttöoikeudet.

 

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula p. 050 439 8005 ja tiedonhallintasuunnittelija Tiina Härkin 050 437 3411

 

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Keskusvaalilautakunta päättää käyttää äänioikeusrekisteriä/ vaalitietojärjestelmää presidentinvaaleissa 2024 ja myöntää pääkäyttäjäoikeudet tiedonhallintasuunnittelija Tiina Härkinille ja pääkirjanpitäjä Raija Piipolle.

Ennakkoäänestyksen osalta käyttöoikeudet myönnetään valittaville vaalitoimitsijoille. Varsinaisen äänestyspäivän osalta käyttöoikeudet myönnetään vaalilautakunnan vaalitoimitsijoille.

 

 Päätös:

Keskusvaalilautakunta päätti käyttää äänioikeusrekisteriä/ vaalitietojärjestelmää presidentinvaaleissa 2024 ja myönsi pääkäyttäjäoikeudet tiedonhallintasuunnittelija Tiina Härkinille ja pääkirjanpitäjä Raija Piipolle.

Ennakkoäänestyksen osalta käyttöoikeudet myönnettiin valittaville vaalitoimitsijoille. Varsinaisen äänestyspäivän osalta käyttöoikeudet myönnettiin vaalilautakunnan vaalitoimitsijoille.