Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 39


 

Ennakkokannan antaminen Kontiolahden yrityspalvelu Oy:n tekemään pyyntöön sijoituspohjaisesta kassanhallinnasta

 

Omistajaohjausjaosto 20.11.2023 § 39  

233/00.00.01.04/2023  

 

 

Kontiolahden yrityspalvelu Oy:n kassavarallisuus on usean vuoden ajan ollut hyvällä tasolla. Kassavarallisuuden sijoittamisesta on hallituksessa ollut keskustelua ja päätöksiä vuosien 2020-21 aikana, mutta vireillä olleista rakennushankkeista sekä tuolloin vallinneen korkosuhdanteen takia sijoitusta ei ole päätetty toteuttaa.

 

Osuuspankki on osana varallisuudenhoitopalveluita tarjonnut Kontiolahden Yrityspalvelu Oy:lle sijoituspohjaista kassanhallinta palvelua (Sweeping). Sijoituspohjaisen kassanhallinnan ajatus on siirtää yhtiön "ylimääräisiä" kassavaroja paremmin tuottavaan rahastoon, josta myös palautukset onnistuvat muutamassa pankkipäivässä.

 

Sijoituspohjainen kassanhallintapalvelu ei ole riskitön vaihtoehto. Palvelussa kassavaroja sijoitetaan korkorahastoihin tai indeksirahastoihin. Yritys voi itse määritellä painotuksen korko- ja osakesijoitusten välillä, jonka perusteella sijoituksen kokonaisriskitaso muodostuu.

 

Kontiolahden Yrityspalvelu Oy pyytää kunnan konserniohjeen luvun 10 mukaista ennakkokantaa omistajanohjausjaostolta sijoituspohjaisen kassanhallintapalvelun käyttöönoton osalta. 

 

Kontiolahden Yrityspalvelu Oy:n vt. toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ovat kokouksessa esittelemässä asiaa.

 

Lisätietoja: vt. toimitusjohtaja Jarkko Peiponen, Kontiolahden Yrityspalvelu Oy, p. 050 472 4144 ja kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700

 

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Omistajaohjausjaosto antaa ennakkokantansa sijoituspohjaiseen kassanhallintaan liittyen.

 

 Päätös:

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa oli läsnä Kontiolahden yrityspalvelu Oy:n vt. toimitusjohtaja Jarkko Peiponen klo. 16.50-17.12 tämän pykälän käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa.

Omistajaohjausjaosto päätti todeta ennakkokantaan, että kunnan kanta sijoituspohjaiseen kassanhallintaan liittyen on myönteinen sillä edellytyksellä, että sijoituspohjainen kassanhallinta toteutetaan kohtuullisella riskitasolla ja sijoituksen arvo on enintään miljoona euroa.