Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 4


 

Eron myöntämiset kunnanhallituksesta ja teknisestä lautakunnasta sekä toimielimien jäsenvalinnat eronneiden sijalle

 

Kunnanhallitus 29.01.2024 § 27 

 

 

 

Kontiolahden kunnan seuraavat luottamushenkilöt ovat pyytäneet eroa alla ilmoitetuista kunnan luottamustehtävistä henkilökohtaisten syiden vuoksi. Eropyynnöt ovat saapuneet kuntaan sähköpostilla suluissa ilmoitettuna saapumispäivänä.

 

Sakari Mustonen: Tekninen lautakunta, varapuheenjohtaja (22.1.2024),

 

Mika Kontkanen: Tekninen lautakunta, jäsen (22.1.2024) ja

 

Mika Kuusela: Kunnanhallitus, jäsen (22.1.2024).

 

Kuntalain (410/2015) 70 § 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

Hallintosäännön 8 § mukaan teknisessä lautakunnassa on yksitoista (11) kunnanvaltuuston valitsemaa jäsentä. Valtuusto valitsee lautakuntien jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
 

Hallintosäännön 6 § momentin yksi mukaan kunnanhallituksessa on yhdeksän (9) kunnanvaltuuston valitsemaa jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.

 

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula p. 050 439 8005

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että:

1. kunnanvaltuusto myöntää eron Sakari Mustoselle teknisen lautakunnan varapuheenjohtajuudesta, Mika Kontkaselle teknisen lautakunnan jäsenyydestä ja Mika Kuuselalle kunnanhallituksen jäsenyydestä.

2. kunnanvaltuusto valitsee eronneiden sijaan uudet luottamushenkilöt ja heille henkilökohtaiset varajäsenet tekniseen lautakuntaan ja kunnanhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi (31.5.2025 saakka).

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti ehdottaa kunnanvaltuustolle, että:

1. kunnanvaltuusto myöntää eron Sakari Mustoselle teknisen lautakunnan varapuheenjohtajuudesta, Mika Kontkaselle teknisen lautakunnan jäsenyydestä ja Mika Kuuselalle kunnanhallituksen jäsenyydestä.

2. kunnanvaltuusto valitsee eronneiden sijaan uudet luottamushenkilöt ja heille henkilökohtaiset varajäsenet tekniseen lautakuntaan ja kunnanhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi (31.5.2025 saakka).

 

 

Kunnanvaltuusto 05.02.2024 § 4  

6/00.00.01.01/2024    

 

 Päätös:

Kunnanvaltuusto päätti:

1. myöntää eron Sakari Mustoselle teknisen lautakunnan varapuheenjohtajuudesta, Mika Kontkaselle teknisen lautakunnan jäsenyydestä ja Mika Kuuselalle kunnanhallituksen jäsenyydestä.

2. valtuutettu Jyry Eronen ehdotti kunnanhallituksen jäseneksi Sakari Mustosta ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Samuli Simosta.  Lisäksi valtuutettu Jyry Eronen ehdotti tekniseen lautakuntaan varapuheenjohtajaksi Mika Kontkasta ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Pekka Penttistä sekä teknisen lautakunnan jäseneksi Ilpo Saarelaista ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Seppo Toppia.

Puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston yksimielisesti kannattavan kokouksessa tehtyjä ehdotuksia.

Kunnanvaltuusto valitsi seuraavat henkilöt jäljellä olevaksi toimikaudeksi (31.5.2025 saakka):

Kunnanhallitus:
Sakari Mustonen (jäsen), Samuli Simonen (varajäsen)

Tekninen lautakunta:
Mika Kontkanen (vpj), Pekka Penttinen (varajäsen)
Ilpo Saarelainen (jäsen), Seppo Toppi (varajäsen)