Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2024/Pykälä 5


 

Vaaliavustajien nimeäminen vaalien ääntenlaskentaan

 

Keskusvaalilautakunta 26.01.2024 § 5  

212/00.00.00.02/2023  

 

 

Vaalilautakunta voi vaalilain 16 §:n 2 momentin mukaan ottaa avustavaa henkilöstöä äänestyslippujen laskemista ja järjestämistä varten sekä äänioikeusrekisterin ja/tai laskentajärjestelmän käyttämistä varten.


Kontiolahden ja Onttolan vaalilautakunnissa on tullut tarve nimetä avustavaa henkilöstöä ääntenlaskentaan ja Onttolassa äänioikeusrekisterin käyttämiseen.

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Keskusvaalilautakunta esittää avustavien henkilöiden nimet kokouksessa ja nimeää tarvittavat henkilöt.

 

 Päätös:

Keskusvaalilautakunta päätti nimetä Jyry Erosen avustavaksi henkilöksi ääntenlaskentaan Onttolaan sekä Nelli Vilasen äänioikeusrekisterin käyttäjäksi Onttolaan ja avustavaksi henkilöksi ääntenlaskentaan Kontiolahdelle.