Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 15.05.2024/Pykälä 12


 

Toimivallan delegointi MRL:n mukaisissa asioissa 10.6.2024 alkaen

 

Ympäristölautakunta 15.05.2024 § 12  

155/00.01.01.03/2024  

 

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön mukaan ympäristölautakunta toimii rakennusvalvontaviranomaisena.

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön 54 §:n mukaan toimielin voi päättää sille hallintosäännöllä määrätyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranhaltijalle. Se, jolle toimivaltaa on edelleen siirretty,

ei voi enää siirtää toimivaltaa edelleen.

 

 Toimivallan siirto on tarpeen asioiden joustavan hoitamisen kannalta.

 

 Rakennusinsinöörin ratkaisuvalta

 

  

  1. päättää rakennus-, toimenpide- ja purkuluvista ja ilmoitusmenettelystä sekä tilapäisen rakennuksen luvista asuinrakennusta vaatimattomampien rakennusten osalta (MRL 125-127 §, 129 § ja 176 §)

 

  1. päättää luvan voimassaolon jatkamisesta ja aloittamisoikeudesta (MRL 143 §, 144 §)

 

  1. suorittaa rakennustyön aikaisen viranomaisvalvonnan (MRL 150-154 §)

 

  1. päättää rakennetun ympäristön hoidosta (MRL 167-MRL 170 §)

 

  1. päättää vähäisen poikkeaman myöntämisestä rakennusluvan yhteydessä (MRL 175 §)

 

  1. päättää rakennustyön keskeyttämisestä (MRL 180 §).

 

Lisätietoja: vt. rakennustarkastaja Irene Pieviläinen, p. 0500 612 310

 

Ympäristöpäällikön ehdotus:

Kontiolahden kunnan ympäristölautakunta rakennusvalvontaviran-
omaisena siirtää edellä esitetyn mukaisesti toimivaltaa alaiselleen viranhaltijalle.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.
____________