Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 10.04.2024/Pykälä 13

Ilmoituslehtien määrääminen europarlamenttivaaleihin liittyen

Keskusvaalilautakunta 10.04.2024 § 13  

212/00.00.00.02/2023  

Kunnanvaltuusto on 23.8.2021 § 71 päättänyt kunnan ilmoitusten julkaisemisesta valtuustokaudella 2021-2025. Kunnan ilmoitukset julkaistaan kunnan nettisivuilla ja sen lisäksi virallisella ilmoitustaululla, jos erityislainsäädäntö sitä edellyttää.

Sellaiset ilmoitukset, joiden ilmoittamisen perusteena on kunnan ilmoitusten mahdollisimman tehokas tiedoksi saattaminen kunnan asukkaille, voidaan julkaista sanomalehti Karjalaisessa ja/tai Pielisjokiseutu-lehdessä. Ilmoituksesta vastuussa oleva henkilö ratkaisee, missä edellä mainituissa lehdissä ilmoitus julkaistaan.

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula, p. 050 439 8005.

Puheenjohtajan ehdotus:

Keskusvaalilautakunta toteaa, että europarlamenttivaaleissa tiedottaminen vaatii mahdollisimman tehokkaan tiedon saattamisen kuntalaisille.

Keskusvaalilautakunta julkaisee europarlamenttivaaleihin liittyen kuulutuksen koskien ennakkoäänestyspaikkoja 29.5. - 4.6.2024, varsinaisen vaalipäivän 9.6.2024 äänestyspaikkoja sekä kotiäänestystä.

Ilmoitus julkaistaan Karjalaisessa ja Pielisjokiseudussa. Lisäksi kuulutus julkaistaan ilmoitustaululla, keskusvaalilautakunnan kokoushuoneessa ja kunnan kotisivuilla.

 Päätös:

Keskusvaalilautakunta totesi, että europarlamenttivaaleissa tiedottaminen vaatii mahdollisimman tehokkaan tiedon saattamisen kuntalaisille.