Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 10.04.2024/Pykälä 16

Palkkioiden määrääminen ennakkoäänestyksen hoitamiseen europarlamenttivaaleissa 2024

Keskusvaalilautakunta 10.04.2024 § 16  

212/00.00.00.02/2023  

Ennakkoäänestyksen hoitamiseen 29.5. - 4.6.2024 tulee palkata henkilökuntaa Kontiolahden kunnanviraston ja Lehmon kirjaston ennakkoäänestyspaikoille sekä liikkuvaan vaaliautoon.

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula p. 050 439 8005.

Puheenjohtajan ehdotus:

Keskusvaalilautakunta päättää, että:
1. ennakkoäänestyksen hoitamiseen osallistuville kunnan henkilökuntaan kuuluville maksetaan korvausta 15 euroa per tunti varsinaisen työajan jälkeisiltä tunneilta, ja

2. europarlamenttivaaleja varten palkattaville työntekijöille maksetaan korvaukset hinnoittelutunnuksella 01TO1060. Korvaus on peruspalkka per tunti + kokemuslisät myönnetyn mukaisesti.

Lomakorvaus, ilta-, lauantai- ja sunnuntaityöt maksetaan työehtosopimuksen mukaisesti.

 Päätös:

Keskusvaalilautakunta päätti, että: