Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 20

Eronpyyntö luottamustoimesta ja toimielimen jäsenvalinta eronneen sijalle

Kunnanhallitus 25.03.2024 § 81 

Luottamushenkilö Teemu Vänskä on 13.3.2024 saapuneella ilmoituksellaan pyytänyt eroa kunnan luottamustehtävistä henkilökohtaisten syiden vuoksi. Teemu Vänskä on Kontiolahden SDP:n:

-         varapuheenjohtajan varajäsen sivistyslautakunnassa.

--------

Kuntalain (410/2015) 70 § 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

Hallintosäännön 8 § mukaan sivistyslautakunnassa on yksitoista (11) kunnanvaltuuston valitsemaa jäsentä. Valtuusto valitsee lautakuntien jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

--------

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula p. 050 439 8005

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto valitsee eronneen sijaan uuden henkilökohtaisen varajäsenen varapuheenjohtajalle sivistyslautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi (31.5.2025 saakka).

 Päätös:

Kunnanjohtajan muutettu ehdotus:
Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että

1. kunnanvaltuusto myöntää eron Teemu Vänskälle Kontiolahden kunnan luottamustoimista,

2. kunnanvaltuusto valitsee eronneen sijaan uuden henkilökohtaisen varajäsenen Sari Pottoselle sivistyslautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi (30.6.2024 saakka). 

----------------
Kunnanhallitus päätti ehdottaa kunnanvaltuustolle, että

Kunnanhallitus 08.04.2024 § 95 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 25.3.2024 § 81 käsitellyt Teemu Vänskän (SDP) eronpyyntöä sivistyslautakunnan varapuheenjohtajan varajäsenyydestä. Kokouksen jälkeen luottamushenkilö Sari Pottonen (SDP) on 26.3.2024 saapuneella ilmoituksellaan pyytänyt eroa kunnan luottamustehtävästä henkilökohtaisten syiden vuoksi. Pottonen pyytää eroa sivistyslautakunnan jäsenyydestä.

-         Sari Pottonen on valittu sivyslautakunnan varapuheenjohtajaksi ja

-         Teemu Vänskä on valittu sivityslautakunnan varapuheenjohtaja Sari Pottosen varajäseneksi.

--------

Kuntalain (410/2015) 70 § 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

Hallintosäännön 8 § mukaan sivistyslautakunnassa on yksitoista (11) kunnanvaltuuston valitsemaa jäsentä. Valtuusto valitsee lautakuntien jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

--------

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula p. 050 439 8005

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että

1.) kunnanvaltuusto myöntää eron Sari Pottoselle sivistyslautakunnan jäsenyydestä (varapuheenjohtajuudesta),

2.) kunnanvaltuusto myöntää eron Teemu Vänskälle Kontiolahden kunnan luottamustoimista (sivistyslautakunnan varapuheenjohtajan varajäsenyydestä),

3.) kunnanvaltuusto valitsee Sari Pottosen sijaan uuden jäsenen sivistyslautakuntaan ja nimeää hänet sivistyslautakunnan varapuheenjohtajaksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi (30.6.2024 saakka) ja

4.) kunnanvaltuusto valitsee Teemu Vänskän sijaan uuden henkilökohtaisen varajäsenen sivistyslautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi (30.6.2024 saakka).

Kunnanvaltuusto 15.04.2024 § 20  

6/00.00.01.01/2024  

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

Kunnanvaltuusto päätti:

1.) myöntää eron Sari Pottoselle sivistyslautakunnan jäsenyydestä (varapuheenjohtajuudesta),

2.) myöntää eron Teemu Vänskälle Kontiolahden kunnan luottamustoimista (sivistyslautakunnan varapuheenjohtajan varajäsenyydestä),

3.) valita Jonna Kähkösen uudeksi jäseneksi sivistyslautakuntaan ja nimetä hänet sivistyslautakunnan varapuheenjohtajaksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi (30.6.2024 saakka), ja

4.) valita Juha Kontturin sivistyslautakuntaan varapuheenjohtajan henkilökohtaiseksi varajäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi (30.6.2024 saakka).