Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 124



 

Kontiolahden kunnan hallintosääntömuutokset 1.7.2024

 

Kunnanhallitus 20.05.2024 § 124  

133/00.01.01.00/2024  

 

 

Kuntalain (410/2015) 90 §:ssä säädetään niistä määräyksistä, joita kunnan hallintosäännössä on ainakin tarpeen antaa. Hallintosäännössä voidaan antaa myös muita kuin säännöksessä mainittuja määräyksiä. Hallintosäännön määräykset koskevat hallinnon ja toiminnan järjestämistä, päätöksenteko- ja hallintomenettelyä ja valtuuston toimintaa. Toimivallan siirtämisestä säädetään erikseen kuntalain 91 §:ssä, ja hallintosäännössä annettava tarpeelliset määräykset toimivallan siirtämisestä edelleen.

 

Kontiolahden kunnanvaltuusto on hyväksynyt voimassa olevan hallintosäännön 4.12.2023 § 55, ja se on tullut voimaan 4.12.2023. Voimassa olevaan hallintosääntöön on tarpeen tehdä muutoksia 1.7.2024 voimaan tulevasta organisaatiomuutoksesta johtuen. Kunnanvaltuuston on kokouksessaa 4.12.2023 § 54 hyväksytynyt uuden toimielinrakenteen ja henkilöstöorganisaation.

 

Hallintosääntömuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.7.2024 alkaen.

 

Liitteet:

1) Kontiolahden kunnan hallintosääntö 1.7.2024 muutos

2) Kontiolahden kunnan hallintosääntö 1.7.2024

 

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula p. 050 439 8005

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää:

1. hyväksyä Kontiolahden kunnan hallintosääntömuutokset ja

2. ehdottaa Kontiolahden kunnan hallintosääntömuutokset edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi 1.7.2024 alkaen.

 

 Päätös:

Päätettyään keskustelun hallintosääntömuutoksesta 1.7.2024 kunnanhallituksen puheenjohtaja totesi, että Mari Hälinen oli tehnyt pohjaehdotuksesta poikkeavan muutosehdotuksen, joka kuului seuraavasti:

"Hallintosääntö 6 §, 1 mom. ei tehdä muutoksia (kunnanhallituksen kokoonpano): Kunnanhallituksessa on yhdeksän (9) kunnanvaltuuston valitsemaa jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kunnanhallitus valitaan kahden vuoden toimikaudeksi. "

Ehdotusta kannatti Aulikki Sihvonen.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty esittelijän pohjaesityksestä poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiassa on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä.

Puheenjohtaja esitti, että ne jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Mari Hälisen vastaehdotusta äänestävät EI. Kunnanhallitus hyväksyi äänestystavan.

Äänestyksessä annettiin 9 ääntä. Äänestyksen tulos on 7 JAA- ääntä (Jertta Harinen, Markus Haukka, Mika Hiltunen, Anna-Helena Kosela, Ismo Leppänen, Samuli Simonen ja Leena Nyyssönen), 2  EI-ääntä (Mari Hälinen ja Aulikki Sihvonen), 0 tyhjä ja 0 poissa.

Kunnanhallitus päätti äänin 7-2 hyväksyä kunnanjohtajan ehdotuksen hallintosääntömuutoksista 1.7.2024.

Kunnanhallitus päätti:

1. hyväksyä Kontiolahden kunnan hallintosääntömuutokset ja

2. ehdottaa Kontiolahden kunnan hallintosääntömuutokset edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi 1.7.2024 alkaen.