Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Muistio 13.08.2024/Asianro 18



 

Väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seuranta vuodelta 2023

 

Hyvinvointineuvottelukunta 21.05.2024 § 16 

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021, jälj. sotejärjestämislaki) 6.1 §:n nojalla kunnan on edistettävä asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Kunnalla on ensisijainen vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä siltä osin kuin tämä tehtävä kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin.

 

Sotejärjestämislain 6.3 §:n mukaan kunnan on seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Lisäksi kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista. Kunnan on toimitettava hyvinvointikertomus ja -suunnitelma hyvinvointialueelle ja julkaistava se julkisessa tietoverkossa.

 

Kontiolahden kunnanvaltuusto on hyväksynyt 21.3.2022 § 18 Kontiolahden hyvinvointisuunnitelman 2021-2024, ja hyvinvointisuunnitelma on julkaistuna kunnan verkkosivuilla. Hallintosäännön 15 §:n 4 kohdan mukaan hyvinvointineuvottelukunnan tehtävänä on ohjata hyvinvointikertomuksen tavoitteiden asettamista ja seurata niiden toteutumista.

 

Kontiolahden väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seurannan tiedot vuodelta 2023 on tuotettu osastojen yhteistyönä osana vuoden 2023 tilinpäätöksen valmistelua. Kontiolahden kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä raportoidaan valtuustolle vuoden 2023 tilinpäätöksen yhteydessä liitteenä olevalla erillisellä HYTE-raportilla vuodelta 2023.

 

Liite:

1)     Kontiolahden kunnan väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seuranta vuodelta 2023

 

Lisätietoja: hyvinvointikoordinaattori Sini Rantaeskola, p. 050 432 8314

 

Hyvinvointikoordinaattorin ehdotus:

Hyvinvointineuvottelukunta:

1. merkitsee tiedokseen Kontiolahden kunnan väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seurannan vuodelta 2023,

2. valtuuttaa hyvinvointikoordinaattorin tekemään seurantaraporttiin teknisiä korjauksia ja täydennyksiä, ja

3. esittää Kontiolahden kunnan väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seurantatiedot vuodelta 2023 edelleen tiedoksi sivistyslautakunnalle, tekniselle lautakunnalle, kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle.

 

 Päätös:

Hyvinvointineuvottelukunta:

1. merkitsi tiedokseen Kontiolahden kunnan väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seurannan vuodelta 2023,

2. päätti valtuuttaa hyvinvointikoordinaattorin tekemään seurantaraporttiin teknisiä korjauksia ja täydennyksiä, ja

3. päätti esittää Kontiolahden kunnan väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seurantatiedot vuodelta 2023 edelleen tiedoksi sivistyslautakunnalle, tekniselle lautakunnalle, kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle.

 

 

Tekninen lautakunta 28.05.2024 § 71

 

Teknisen johtajan ehdotus: 

Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen Kontiolahden kunnan

väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seurannan vuodelta 2023.

 

   Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Sivistyslautakunta 29.05.2024 § 56  

  

Hyvinvointineuvottelukunta on esittänyt Kontiolahden kunnan väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seurantatiedot vuodelta 2023 tiedoksi sivistyslautakunnalle.

 

Lisätietoja: sivistysjohtaja Jyrki Rautiainen, p. 050 428 5106.

 

Sivistysjohtajan ehdotus:

Sivistyslautakunta päättää merkitä Kontiolahden kunnan väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seurantatiedot vuodelta 2023 tiedokseen.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanhallitus 03.06.2024 § 145 

 

Sotejärjestämislain 6.3 §:n mukaan kunnan on seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain.

 

Hyvinvointineuvottelukunta on 21.5.2024 § 16 esittänyt Kontiolahden väestön ja terveyden tilan seurantatiedot vuodelta 2023 edelleen tiedoksi sivistyslautakunnalle, tekniselle lautakunnalle, kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle.

 

 Liite:

1)     Kontiolahden väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seuranta vuodelta 2023

 

Lisätietoja: hyvinvointikoordinaattori Sini Rantaeskola, p. 050 432 8314.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle liitteen mukaisesti tiedoksi Kontiolahden väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seurantatiedot vuodelta 2023.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle liitteen mukaisesti tiedoksi Kontiolahden väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seurantatiedot vuodelta 2023.

 

 

 

Kunnanvaltuusto 17.06.2024 § 33 

 

  

Kontiolahden kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä raportoidaan valtuustolle vuoden 2023 tilinpäätöksen yhteydessä liitteenä olevalla erillisellä HYTE-raportilla vuodelta 2023. Kontiolahden hyvinvointineuvottelukunta on hyväksynyt 21.5.2024 § 16 väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seurannan vuodelta 2023, ja esittänyt seurantaraportin tiedoksi sivistyslautakunnalle, tekniselle lautakunnalle, kunnanhallitukselle sekä edelleen kunnanvaltuustolle.

 

Päätös:

Kunnanvaltuusto merkitsi tiedokseen Kontiolahden väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seurantatiedot vuodelta 2023. 

 

 

Vammaisneuvosto 13.08.2024 § 18  

297/03.02/2021  

Kontiolahden väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seuranta vuodelta 2023 saatetaan tiedoksi Kontiolahden kunnan vammaisneuvostolle.

 

Liite:

1)     Kontiolahden väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seuranta vuodelta 2023

 

Käsittelyehdotus:

Kontiolahden kunnan vammaisneuvosto merkitsee tiedokseen Kontiolahden väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seurannan vuodelta 2023.

 

 Käsittely:

Kontiolahden kunnan vammaisneuvosto merkitsi tiedokseen Kontiolahden väestön hyvinvoinnin ja terveydentilan seurannan vuodelta 2023.