Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 86


- Päätösluettelo 17.5.-9.6.2024, tekninen osasto

 

Viranhaltijapäätökset

 

Tekninen lautakunta 18.06.2024 § 86  

    

 

 Kontiolahden kunnan hallintosäännön 55 §:n mukaan asian ottamisesta

 kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus,

kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. 

Hallintosäännön 56 §:n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on

neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava

tekemistään ottokelpoisista päätöksistä.

 

Seuraavat päätökset ajalta 17.5.-9.6.2024 annetaan tiedoksi lautakunnalle:

 

Tekninen johtaja

§ 30-31, 33, Myyntipäätökset

§ 32, Vuokrauspäätös

§ 92-109, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Maankäyttöpäällikkö

§ 21, Henkilöstöpäätös

§ 22, Muu päätös

§ 61-90, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Kiinteistöpäällikkö

§ 3, Henkilöstöpäätös

§ 4, Hankintapäätös

§ 106-114, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Kuntatekniikan päällikkö

§ 3-4, Muut päätökset

§ 26, 28-29, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Ympäristöpäälikkö

§ 19-27, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Vesihuoltoinsinööri

§ 34-45, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Kuntatekniikan insinööri

§ 16-39, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Vt. Rakennustarkastaja

§ 22-26, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Rakennusinsinööri

§ 9-11, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Maanmittausinsinööri

§ 10-11, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Vt. Puhtauspalveluspäällikkö

§ 113-151, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

 

Ruokapalvelupäällikkö

§ 234-271, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

 

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen viranhaltijoiden tekemät päätökset ja päättää, ettei se käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta päätöksiin.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.
_________