Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 140


 

Eronpyyntö kunnanhallituksen jäsenyydestä ja uuden jäsenen valinta

 

Kunnanhallitus 03.06.2024 § 140  

6/00.00.01.01/2024  

 

 

Kontiolahden kunnan luottamushenkilö Mika Hiltunen on 14.5.2024 saapuneella ilmoituksellaan pyytänyt eroa kunnan luottamustehtävästä henkilökohtaisten syiden vuoksi. Mika Hiltunen on pyytänyt eroa kunnanhallituksen jäsenyydestä.

 

Kuntalain (410/2015) 70 § 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

Hallintosäännön 6 § momentin yksi mukaan kunnanhallituksessa on yhdeksän (9) kunnanvaltuuston valitsemaa jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.

 

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula p. 050 439 8005

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että:

1.) kunnanvaltuusto myöntää eron Mika Hiltuselle kunnanhallituksen jäsenyydestä,

2.) kunnanvaltuusto valitsee uuden jäsenen hänen tilalleen kunnanhallitukseen sekä valitsee uudelle jäsenelle henkilökohtaisen varajäsenen.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti ehdottaa kunnanvaltuustolle, että:

1.) kunnanvaltuusto myöntää eron Mika Hiltuselle kunnanhallituksen jäsenyydestä,

2.) kunnanvaltuusto valitsee uuden jäsenen hänen tilalleen kunnanhallitukseen sekä valitsee uudelle jäsenelle henkilökohtaisen varajäsenen.