Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 143


 

Alitilittäjäoikeudet vuonna 2024

 

Kunnanhallitus 18.12.2023 § 290 

 

 

 

Alitilittäjäoikeuksien myöntäminen on osa kunnanhallituksen vastuulla olevaa hallintosäännön 67 §:n mukaista rahatoimen hoitoa. Alitilittäjäoikeudet myönnetään vuosittain ja niissä huomioidaan ajankohtaiset tarpeet ja tapahtuneet henkilömuutokset.

 

Alitilittäjät vuonna 2024:

Laskentasihteeri Pia Oinoselle ja pääkirjanpitäjä Raija Piipolle myönnetään taloustoimiston kassan hoitoon alitilittäjäoikeus. Pohjakassa 100 euroa, tilitysraja 900 euroa.

 

Toimistosihteeri Heli Vänskälle (varalla toimistosihteeri Mervi Kinnunen) myönnetään alitilittäjäoikeus sivistysosaston maksujen perimiseksi. Pohjakassa 120 euroa, tilitysraja 700 euroa.

 

Ruokapalveluvastaava Anne Kinnuselle (varalla ruokapalveluesimies Minna Nieminen) myönnetään alitilittäjäoikeus Kontiolahden koulun välipalan myyntiin. Pohjakassa 100 euroa, tilitysraja 500 euroa.

 

Niiden alitilittäjäkassojen kohdalla, joissa on useampi vastuuhenkilö nimetty, katsotaan alitilittäjän vastuu henkilöiden kesken yhteisvastuulliseksi. Kassanhoitajan vaihdoksen yhteydessä on toimitettava kassantarkastus. Mahdolliset muutokset alitilittäjissä on tuotava välittömästi tiedoksi talousjohtajalle.

 

Tilitys on tehtävä aina kun tilitysraja täyttyy. Alitilittäjäkassoista on tehtävä tilitys myös vuoden viimeisenä päivänä, jos kassassa on tilitettävää.

 

Tilitykseen on liitettävä asianmukaiset meno- ja tulotositteet. Tilityksessä tai sen liitteenä olevissa menotositteissa on oltava toimielimen laskujen hyväksymistä koskevan päätöksen mukainen hyväksymismerkintä ao. tehtävästä tai tulosyksiköstä.

 

Osastopäällikön tai hänen määräämänsä viran/toimenhaltijan on tarkastettava kassa vähintään kerran vuodessa ja tarkastuspöytäkirjat on toimitettava pääkirjanpitäjälle.

 

Tulosalueen johtajien ja osastopäälliköiden tehtävänä on valvoa, että kunta saa kaikki sille kuuluvat suoritukset.

 

Lisätietoja: talousjohtaja Minna Kuusela-Hurskainen p. 050 302 8003

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää myöntää alitilittäjäoikeudet vuodelle 2024 esittelytekstin mukaisesti.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti myöntää alitilittäjäoikeudet vuodelle 2024 esittelytekstin mukaisesti.

 

 

Kunnanhallitus 03.06.2024 § 143  

326/02.06.02.01/2023  

 

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 4.12.2023 § 54 hyväksytynyt uuden toimielinrakenteen ja henkilöstöorganisaation 1.7.2024 alkaen. Tämän johdosta alitilittäjäoikeuksia on syytä tarkastella.

 

Alitilittäjät ajalle 1.7.-31.12.2024:

Laskentasihteeri Pia Oinoselle ja pääkirjanpitäjä Raija Piipolle myönnetään taloustoimiston kassan hoitoon alitilittäjäoikeus. Pohjakassa 100 euroa, tilitysraja 900 euroa.

 

Toimistosihteeri Heli Vänskälle (varalla vapaa-aikaohjaaja Sampo Oikarinen) myönnetään alitilittäjäoikeus vapaa-aikapalvelujen maksujen perimiseksi. Pohjakassa 120 euroa, tilitysraja 700 euroa.

 

Ruokapalveluvastaava Anne Kinnuselle (varalla ruokapalveluvastaava Minna Nieminen) myönnetään alitilittäjäoikeus ruokapalvelujen maksujen perimiseksi (välipalan myyntiin). Pohjakassa 100 euroa, tilitysraja 500 euroa.

 

Niiden alitilittäjäkassojen kohdalla, joissa on useampi vastuuhenkilö nimetty, katsotaan alitilittäjän vastuu henkilöiden kesken yhteisvastuulliseksi. Kassanhoitajan vaihdoksen yhteydessä on toimitettava kassantarkastus. Mahdolliset muutokset alitilittäjissä on tuotava välittömästi tiedoksi talousjohtajalle.

 

Tilitys on tehtävä aina kun tilitysraja täyttyy. Alitilittäjäkassoista on tehtävä tilitys myös vuoden viimeisenä päivänä, jos kassassa on tilitettävää.

 

Tilitykseen on liitettävä asianmukaiset meno- ja tulotositteet. Tilityksessä tai sen liitteenä olevissa menotositteissa on oltava toimielimen laskujen hyväksymistä koskevan päätöksen mukainen hyväksymismerkintä ao. tehtävästä tai tulosyksiköstä.

 

Osastopäällikön tai hänen määräämänsä viran/toimenhaltijan on tarkastettava kassa vähintään kerran vuodessa ja tarkastuspöytäkirjat on toimitettava pääkirjanpitäjälle.

 

Tulosalueen johtajien ja osastopäälliköiden tehtävänä on valvoa, että kunta saa kaikki sille kuuluvat suoritukset.

 

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula p. 050 439 8005.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää myöntää alitilittäjäoikeudet ajalle 1.7.-31.12.2024 esittelytekstin mukaisesti.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti myöntää alitilittäjäoikeudet ajalle 1.7.-31.12.2024 esittelytekstin mukaisesti.