Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 134


- Kokousaikataulu syksy 2024 KH ja KV

 

Kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston kokoukset syksyllä 2024

 

Kunnanhallitus 03.06.2024 § 134  

272/00.00.01.04/2023  

 

 

Kuntalain (410/2015) 94.1 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi.

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön 124 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston kokousten ajankohdista syyskaudelle 2024 on valmisteltu kokousaikatauluehdotus oheisen liitteen mukaisesti.

 

Liite:

1)     Kokousaikataulu syksy 2024 kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto.

 

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula p. 050 439 8005.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää:

1. pitää kunnanhallituksen kokoukset syyskaudella 2024 oheisen liitteen mukaisesti, ja

2. esittää kunnanvaltuustolle, että se pitäisi kokouksensa syyskaudella 2024 oheisen liitteen mukaisesti.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti:

1. pitää kunnanhallituksen kokoukset syyskaudella 2024 oheisen liitteen mukaisesti, ja

2. esittää kunnanvaltuustolle, että se pitäisi kokouksensa syyskaudella 2024 oheisen liitteen mukaisesti.