Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 166


Arviointikertomus 2023 - KV 17.6.2024

 

Vuoden 2023 arviointikertomus- - vastaaminen tarkastuslautakunnan havaintoihin

 

Tarkastuslautakunta 27.02.2024 § 14 

 

Valmistelija: Sirkku Pyykkönen, sirkku.pyykkonen (at) talvea.fi, p. 050 367 3439

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on Kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Kontiolahden kunnan hallintosäännön mukaan tarkastuslautakunta raportoi arvioinnin tulokset valtuustolle vuosittain annettavassa arviointikertomuksessa. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Tarkastuslautakunta aloittaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laatimisen.

 

 Päätös:

Tarkastuslautakunta aloitti vuoden 2023 arviointikertomuksen laatimisen

 

 

Tarkastuslautakunta 19.03.2024 § 20 

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laatimista

 

 Päätös:

Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa ja päätti jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laadintaa seuraavassa kokouksessa.

 

 

Tarkastuslautakunta 16.04.2024 § 32 

 

Valmistelija: Sirkku Pyykkönen, sirkku.pyykkonen (at) talvea.fi, p. 050 367 3439

 

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laatimista.

 

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laatimista.

 

 Päätös:

Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa ja päätti jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laadintaa seuraavassa kokouksessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tarkastuslautakunta 23.04.2024 § 40 

 

Valmistelija: Sirkku Patokoski, sirkku.patokoski (at) talvea.fi, p. 050 367 3439

 

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laatimista.

 

 Päätös:

 

 Ehdotus hyväksyttiin. Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laadintaa kokouksessaan ja päätti jatkaa sen laadintaa seuraavassa kokouksessaan.

 

 

Tarkastuslautakunta 06.05.2024 § 45 

 

Valmistelija: Sirkku Patokoski, sirkku.patokoski (at) talvea.fi, p. 050 367 3439

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laatimista.

 

 Päätös:

Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa ja päätti jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laadintaa seuraavassa kokouksessa.

 

 

Tarkastuslautakunta 21.05.2024 § 54 

 

 

Valmistelija: Sirkku Patokoski, sirkku.patokoski (at) talvea.fi, p. 050 367 3439

 

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laatimista.

 

 Päätös:

Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa ja päätti jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laadintaa seuraavassa kokouksessa.

 

 

 

Tarkastuslautakunta 28.05.2024 § 59 

 

 

 

Puheenjohtajan ehdotus:

 

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laatimista.

 

 Päätös:

Tarkastuslautakunta viimeisteli ja allekirjoitti arviointikertomuksen. Tarkastuslautakunta päätti hyväksyä arviointikertomuksen ja saattaa sen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

 

Kunnanvaltuusto 17.06.2024 § 31 

 

 

  

Arviointikertomus liitteenä.

 

 

 Päätös:

Kunnanvaltuusto merkitsi vuoden 2023 arviointikertomuksen tiedokseen.

Tarkastuslautakunta jättää arviointikertomuksen vuodelta 2023 kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja esittää, että kunnanvaltuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista lautakuntien ja yhtiöiden selvitykset siten, että ne voidaan käsitellä vuoden 2024 loppuun mennessä pidettävässä valtuuston kokouksessa.

 

 

Kunnanhallitus 24.06.2024 § 166  

98/00.03.01/2024  

 

Tarkastuslautakunta on esitellyt arviointikertomuksen valtuustolle ja valtuusto on merkinnyt sen tiedokseen 17.6.2024 kokouksessaan.

 

Kuntalain 121 §:n mukan kunnanhallitus antaa lausunnon toimenpiteistä joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen sisältyvät asiat ovat luonteeltaan kriittisiä havaintoja, suosituksia ja toteamuksia sekä kiitoksia ja myönteisiä havaintoja kunnan ja kuntakonsernin asioita hoitaville toimielimille ja viranhaltijoille.

 

Oheismateriaali:

1)     Arviointikertomus 2023

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää, että tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa tekemät havainnot käsitellään kunnanhallituksessa 7.10.2024 mennessä ja esittää ne tämän jälkeen lausuntonaan kunnanvaltuustolle.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti, että tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa tekemät havainnot käsitellään kunnanhallituksessa 7.10.2024 mennessä ja esittää ne tämän jälkeen lausuntonaan kunnanvaltuustolle.