Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 32


Kontiolahden kunta - Henkilöstökertomus 2023

 

Henkilöstökertomus 2023

 

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 14.05.2024 § 8 

 

 

Kontiolahden kunnan henkilöstökertomus 2023 antaa kuvauksen Kontiolahden kunnan henkilöstöresursseista, henkilöstön tilasta ja henkilöstövoimavarojen vahvistamisesta. Henkilöstökertomus on laadittu soveltaen vuonna 2021 Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n julkaisemaa Suositusta henkilöstökertomuksen laadintaan.

 

Henkilöstökertomus käsitellään ensin henkilöstöjaostossa, minkä jälkeen se lähetetään tiedoksi kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle. Henkilöstökertomus menee tiedoksi myös yhteistyötoimikunnalle.

 

Liitteenä on henkilöstökertomus 2023.

 

Lisätietoja: henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas, p. 050 525 6208.

 

Henkilöstöpäällikön ehdotus:

Henkilöstöjaosto hyväksyy henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 ja saattaa sen tiedoksi yhteistyötoimikunnalle, kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle.

Henkilöstöpäällikkö voi tehdä henkilöstökertomukseen teknisiä korjauksia ja tarvittavia lisäyksiä.

 

 Päätös:

Henkilöstöjaosto hyväksyi henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 ja saattaa sen tiedoksi yhteistyötoimikunnalle, kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle.

Henkilöstöpäällikkö voi tehdä henkilöstökertomukseen teknisiä korjauksia ja tarvittavia lisäyksiä.

 

 

 

Yhteistyötoimikunta 20.05.2024 § 24 

 

 

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto on 14.5.2024 § 8 hyväksynyt Kontiolahden kunnan henkilöstökertomuksen vuodelta 2023.

 

Henkilöstöpäällikkö esittelee henkilöstökertomusta.

 

Oheismateriaalina henkilöstökertomus 2023.

 

Lisätietoja: henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas, p. 050 525 6208.

 

Käsittelyehdotus:

Yhteistyötoimikunta merkitsee tiedokseen henkilöstökertomuksen vuodelta 2023.

 

 Käsittely:

Yhteistyötoimikunta merkitsi tiedokseen henkilöstökertomuksen vuodelta 2023.

 

 

 

 

Kunnanhallitus 03.06.2024 § 131 

 

 

 

Oheismateriaalina henkilöstökertomus 2023.

 

Lisätietoja: henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas, p. 050 525 6208.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää merkitä tiedokseen henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 ja saattaa sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedokseen henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 ja päätti saattaa sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

Henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas osallistui kokoukseen asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana klo 18.35-18.52.

 

 

Kunnanvaltuusto 17.06.2024 § 32  

168/01.00.00/2024  

 

 

 

 

 Päätös:

Kunnanvaltuusto merkitsi tiedokseen henkilöstökertomuksen vuodelta 2023.