Dynasty tietopalvelu
Kontiolahden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.02.2025/Pykälä 55


 

Talousarviolainan ottaminen 2025

 

Kunnanhallitus 24.02.2025 § 55  

87/02.05.05.00/2025  

 

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön (Kvalt 9.12.2024 § 69) 65 §:n mukaan valtuusto päättää lainan ottamisen ja lainan antamisen periaatteista. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuusto päättää antolainojen ja vieraan pääoman muutoksista.

 

Kunnanhallitus päättää lainan ottamisesta ja lainan antamisesta noudattaen kunnanvaltuuston hyväksymiä periaatteita. Kunnanhallitus voi käyttää johdannaistuotteita suojautumistarkoituksessa. Kunnanhallitus voi siirtää lainan ottamiseen ja antamiseen sekä johdannaisiin liittyvää toimivaltaansa alaiselleen viranomaiselle.

 

Vuoden 2024 talousarviossa valtuusto on hyväksynyt pitkäaikaisen vie-raan pääoman muutokset siten, että uutta pitkäaikaista lainaa otetaan enintään 6,0 miljoonaa euroja ja pitkäaikaisia lainoja lyhennetään 7,16 miljoonaa euroa. Kunnan lainakanta vuoden 2024 tilinpäätöksessä tulee olemaan noin 59,7 miljoonaa euroa.

 

Neljältä rahoituslaitokselta pyydettiin tarjous 5 miljoonan euron lainasta. Tarjouspyyntö laadittiin siten, että rahoituslaitoksia pyydettiin tarjoamaan seuraavat vaihtoehdot; viitekorko 6 kk ja 12 kk sisältäen marginaalin hinnoittelukatkon 3 ja 6 vuoden kuluttua sekä kiinteän koron koko laina-ajalle sisältäen marginaalin. Laina-ajaksi asetettiin 15 vuotta ja laina määriteltiin tasalyhenteiseksi, lyhennykset puolivuosittain. Tarjousten tuli olla perillä 18.2.2025 kello 12.00 mennessä. Määrä-aikaan mennessä tarjous tuli kolmelta rahoituslaitokselta (Kuntarahoitus Oyj, Pohjois-Karjalan Osuuspankki ja Danske Bank A/S Suomen sivuliike).

 

Tarjousten vertailuissa on huomioitu vain tarjouspyynnön mukaiset vaihtoehdot.

 

Kunnan lainakanta muodostuu pitkäaikaisista lainoista. Kuntatodistuksia käytetään tarpeen mukaan maksuvalmiuden turvaamiseksi ennen kuin päätös talousarviolainasta on saanut lainvoiman. Aiempina vuosina kun-nan lainakantaa on suojattu koronvaihtosopimuksilla sekä kiinteäkorkoi-silla lainoilla. Kunnan lainojen viimeisen 12 kuukauden keskikorko on 2,03 %.

 

Oheismateriaali: Korkovaihtoehtojen vertailu.

 

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula p. 050 439 8005

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää ottaa tarkoituksenmukaisimman lainan markkinatilanne, suhdannenäkymät ja kunnan lainakanta huomioiden. Lainanantaja valitaan kokouksessa.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti ottaa tarkoituksenmukaisimman lainan markkinatilanne, suhdannenäkymät ja kunnan lainakanta huomioiden.

Kunnanjohtajan uusi ehdotus:
Kunnanhallitus päättää, että 5 000 000,00 € laina otetaan kiinteäkorkoisena talousarviolainana P-K:n Osuuspankilta 15 vuoden laina-ajalla. Muut ehdot tarjouspyynnön ja tarjouksen mukaisesti.

Päätös:
Kunnanhallitus päätti, että 5 000 000,00 € laina otetaan kiinteäkorkoisena talousarviolainana P-K:n Osuuspankilta 15 vuoden laina-ajalla. Muut ehdot tarjouspyynnön ja tarjouksen mukaisesti.