Dynasty tietopalvelu
Kontiolahden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 212


Liitteet
Numero Otsikko
- Liite 1Aloite nuorisovaltuuston kokouspalkkion nostamiseksi
(pdf 63.51 kb)

Kokousasian teksti

 

Aloite nuorisovaltuuston kokouspalkkion nostamisesta

 

Kunnanhallitus 05.10.2026 § 212  

286/00.01.02.05/2026  

  

Kontiolahden kunnan nuorisovaltuusto on tehnyt 13.5.2026 aloitteen nuorisovaltuuston kokouspalkkion nostamisesta samalle tasolle eläkeläis- ja vammaisneuvoston kanssa. Aloitteessa todetaan, että nuorisovaltuuston on samantasoinen kunnan toimielin, kuin neuvostot. Nuorisovaltuusto katsoo, että ikä ei ole peruste alhaisemmalle kokouspalkkion tasolle ja nuorisovaltuuston toiminnan laajuus verrattuna neuvostoihin on vähintään yhtä suurta.

 

Kuntalain (410/2015) 26 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee asettaa nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä sekä huolehtia sen toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuusto on kunnan lakisääteinen vaikuttamistoimielin samalla tavoin kuin vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto.

 

Kontiolahden hallintosäännön 149 § ja palkkiosäännön mukaan kunnanvaltuusto päättää luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteista ja palkkioiden euromääristä. Mikäli nuorisovaltuuston kokouspalkkiota korotetaan, muutos edellyttää kunnan palkkiosäännön muuttamista.

 

Kontiolahden kunnan nykyinen palkkiosääntö on ollut voimassa 1.4.2026 alkaen ja käytäntö on vuoden 2026 aikana osoittanut, että siihen on tarpeen tehdä täsmennyksiä ja korjauksia. Kontiolahden kunnanhallitukselle esitetään, että nuorisovaltuuston palkkionkorotus -aloite käsitellään samassa yhteydessä muun palkkiosäännön päivittämisen yhteydessä syksyn 2026 aikana.

 

Liitteenä:

  1.      Aloite nuorisovaltuuston kokouspalkkion nostamisesta

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus merkitsee saapuneen aloitteen tiedoksi ja lähettää aloitteen valmisteltavaksi kunnanhallituksen alaiseen viranhaltijavalmisteluun palkkiosäännön päivittämisen yhteydessä.

 

 Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.