RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 206
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Avustusohje vuodelle 2023
Sivistyslautakunta 31.08.2022 § 87
Vuoden 2023 avustusohje sisältää sekä sivistyslautakunnan että kunnanhallituksen myöntämät järjestöavustukset sekä vuosittain myönnettävät palkinnot. Ensi vuoden avustusohjeessa tapahtuma-avustukset on kohdennettu kokonaan Kontiolahden kunnan juhlavuoden teemaa toteuttaviin tapahtumiin. Juhlavuoden tapahtuma-avustusten haku avataan jo syyskuussa, ja päätökset tehdään ehdollisina kunnes avustusmäärärahoista päätetään talousarviossa.
Tapahtuma-avustuksella vahvistetaan juhlavuoden näkyvyyttä kunnan eri osissa, ja avustusta saavat tapahtumat käyttävät kunnan juhlavuoden teemaa ja materiaaleja omassa viestinnässään. Juhlavuoden tapahtumiin varataan kylätoimijoille oma avustusmääräraha.
Juhlavuoden tapahtuma-avustukset valmistellaan avustustyöryhmässä mahdollisten päällekkäisyyksien välttämiseksi. Tapahtuma-avustuksen hakemisesta ja hyvän tapahtumasuunnitelman tekemisestä järjestetään infotilaisuus syyskuun järjestöillan yhteydessä 29.9.
Muiden kuin tapahtuma-avustusten hakuaikataulu säilyy ennallaan.
Lisätietoja: vapaa-aikapäällikkö Sari Jormanainen, p. 0500 180 800.
Sivistysjohtajan ehdotus:
Sivistyslautakunta päättää hyväksyä avustusohjeen vuodelle 2023.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
_________
Kunnanhallitus 05.09.2022 § 206
302/02.05.02.01/2022
Sivistyslautakunta on osaltaan hyväksynyt 31.8.2022 § 87 avustusohjeen 2023.
Vuoden 2023 avustusohje sisältää sekä sivistyslautakunnan että kunnanhallituksen myöntämät järjestöavustukset sekä vuosittain myönnettävät palkinnot. Ensi vuoden avustusohjeessa tapahtuma-avustukset on kohdennettu kokonaan Kontiolahden kunnan juhlavuoden teemaa toteuttaviin tapahtumiin. Juhlavuoden tapahtuma-avustusten haku avataan jo syyskuussa, ja päätökset tehdään ehdollisina kunnes avustusmäärärahoista päätetään talousarviossa.
Lisätietoja: vs. hallintopäällikkö Sini Rantaeskola, p. 050 432 8314.
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä avustusohjeen 2023.
Päätös:
Kunnanhallitus päätti hyväksyä avustusohjeen 2023.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |