RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 200
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Joensuun seudun Leader -yhdistys, kuntakirje 23.6.2022: Leader-rahoitus ohjelmakaudelle 2023-2027 | ||
Joensuun seudun Leaderin paikallinen kehittämisstrategia 2023-2027 |
Sitoutuminen Leader-ryhmän rahoitukseen ohjelmakaudelle 2023-2027
Kunnanhallitus 05.09.2022 § 200
284/02.05.03.01/2022
Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 15.6.2020 § 137, että Kontiolahden kunta on mukana Joensuun alueen Leader-yhdityksen toiminta-alueessa ohjelmakaudella 2021-2027. Lisäksi kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 5.10.2020 § 191, että Kontiolahden kunta sitoutuu Leader-ryhmän rahoitukseen ohjelmakausien väliselle siirtymäkaudelle vuosille 2021-2022 yhteensä 95.500 euron suuruisella maksuosuudella. Edellä mainitut päätökset liitteineen ovat tämän asian liitteinä.
Joensuun seudun Leader-yhdistys pyytää toimialueensa kaupungeilta ja kunnilta päätöstä osallistumisesta ohjelmakauden 2023-2027 Leader-rahoitukseen. Toiminnan rahoitus jakaantuu EU:n, valtion ja kuntien maksuosuuksiin sekä yksityiseen rahoitukseen. Tavoittelemme 5.550.000 euron kokonaiskehystä, josta EU:n osuus on 43 prosenttia ja valtion osuus 37 prosenttia. Kuntien maksuosuus tulee olemaan edelleen 20 prosenttia julkisesta rahoituksesta. Joensuun alueen Leader-yhditykseen toiminta-alueen kaupunkien ja kuntien vuosittainen rahoitusosuus on yhteensä 222.000 euroa (koko ajalta 1.110.000 euroa), josta Kontiolahden kunnan vuosittainen rahoitusosuus on 55.600 euroa (koko ajalta 278.000 euroa). Leader-yhdistys toivoo kunnan päätöstä rahoitusosuuteen sitoutumisesta 30.9.2022 mennessä.
Leaderin toiminta ja hankerahoitus perustuvat strategiaan nimeltä Avoimesti, rohkeasti-yhdessä tehden. Joensuun seudun Leader-yhdistys on jättänyt strategian maa- ja metsätalousministeriölle arvioitavaksi kesäkuussa.
Liitteet:
1) Joensuun seudun Leader-yhdistyksen kuntakirje 23.6.2022
2) Joensuun seudun Leaderin paikallinen kehittämisstrategia 2023-2027
Oheismateriaalit:
1) asiaan liittyvä aikaisempi käsittely KH 15.6.2020
2) asiaan liittyvä aikaisempi käsittely KH 5.10.2020
Lisätietoja: talousjohtaja Minna Kuusela-Hurskainen p. 050 302 8003
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää sitoutua Joensuun Leader-yhdistyksen toiminta-alueen rahoitukseen vuosittaisella 55.600 euron osuudella (koko ajalta 278.000 euroa) ohjelmakaudelle 2023-2027.
Päätös:
Kunnanhallitus päätti sitoutua Joensuun Leader-yhdistyksen toiminta-alueen rahoitukseen vuosittaisella 55.600 euron osuudella (koko ajalta 278.000 euroa) ohjelmakaudelle 2023-2027.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |