RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 226
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Museotontin ostaminen kunnalle
Tekninen lautakunta 27.09.2022 § 132
Kontiolahden kunta omistaa korttelissa 32 tontilla 3 sijaitsevan museorakennuksen. Maapohjan omistaa Kontiolahden seurakunta. Kunta on vuokrannut tonttia seurakunnalta. Vuokrasopimus on tehty ajalle 1.1.1980-31.12.2024 ja vuosivuokra on ollut n. 10 €/vuosi.
Ulkopuolinen kiinteistöalan ammattilainen on arvioinut tontin arvoksi 1000 euroa. Kirkkovaltuuston kiinteistöstrategian mukaisesti seurakunta pyrkii myymään kaikki vuokratontit. Kirkkoneuvosto on kokouksessaan 6.9.2022 valtuuttanut Kontiolahden seurakunnan talouspäällikön neuvottelemaan kaupoista kunnan kanssa.
Lisätietoja: maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö, p. 0400 491 791
Teknisen johtajan ehdotus:
Tekninen lautakunta esittää, että kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen ja päättää ostaa Kontiolahden seurakunnalta museorakennusten korttelialueella sijaitsevan (YM) tontin 3 korttelista 32 sekä valtuuttaa Kontiolahden kunnan teknisen johtajan ja kiinteistöpäällikön allekirjoittamaan kauppakirjan. Kauppahinta on 1000 euroa. Kunta vastaa lohkomis- ja lainhuutokustannuksista sekä kaupanvahvistajan palkkiosta.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
__________
Kunnanhallitus 03.10.2022 § 226
334/10.00.01.00/2022
Tekninen lautakunta on 27.9.2022 § 132 käsitellyt museorakennusten korttelualueella sijaitsevan (YM) tontin 3 korttelista 32 ostoa kunnalle.
Lisätietoja: maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö, p. 0400 491 791
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää, että:
1. kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen ja päättää ostaa Kontiolahden seurakunnalta museorakennusten korttelialueella sijaitsevan (YM) tontin 3 korttelista 32,
2. kunnanhallitus valtuuttaa Kontiolahden kunnan teknisen johtajan ja kiinteistöpäällikön allekirjoittamaan kauppakirjan, ja että
3. kauppahinta on 1 000 euroa. Kunta vastaa lohkomis- ja lainhuutokustannuksista sekä kaupanvahvistajan palkkiosta.
Päätös:
Kunnanhallitus päätti, että: