RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 251
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaavoituskatsaus 2022-2023
Tekninen lautakunta 25.10.2022 § 147
Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä.
Kaavoituskatsauksella annetaan kuntalaisille tietoa vireillä olevista ja uusista tulevista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on edistää maankäyttö- ja rakennuslain sekä kuntalain tavoitteiden mukaisia kuntalaisten tiedonsaantiedellytyksiä ja mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon. Yksittäisistä kaavahankkeista ja niiden vireille tulosta Kontiolahden kunnassa tiedotetaan erikseen Sanomalehti Karjalaisessa ja tarvittaessa Pielisjokiseudussa sekä aina kunnan ilmoitustaululla ja kunnan kotisivulla.
Hallintösäännön 12.5 §:n mukaisesti kunnanhallitus hyväksyy kaavoituskatsauksen.
Lisätietoja: maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö, puh. 0400 491 791.
Teknisen johtajan ehdotus:
Tekninen lautakunta esittää, että kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan kaavoituskatsauksen vuosille 2022-2023.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
__________
Kunnanhallitus 07.11.2022 § 251
297/10.00.00.01/2022
Tekninen lautakunta on 25.10.2022 § 147 käsitellyt Kontiolahden kunnan kaavoituskatsauksen vuosille 2022-2023, ja esittänyt sen edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi. Hallintösäännön 12.5 §:n mukaisesti kunnanhallitus hyväksyy kaavoituskatsauksen.
Kunnanhallituksen kokoukseen on asiantuntijoina kutsuttu paikalle maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö ja maankäytön suunnittelija Johanna Kettunen.
Liite: Kontiolahden kunnan kaavoituskatsaus vuosille 2022-2023
Lisätietoja: maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö, puh. 0400 491 791.
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan kaavoituskatsauksen vuosille 2022-2023.
Päätös:
Merkittiin, että kokouksessa olivat asiantuntijoina läsnä maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö ja maankäytön suunnittelija Johanna Kettunen kokousasian käsittelyn ajan klo 17.04-17.08.
Kunnanhallitus päätti hyväksyä liitteenä olevan kaavoituskatsauksen vuosille 2022-2023.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |