Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.12.2022/Pykälä 280


 

Täyttölupien myöntäminen

 

Kunnanhallitus 07.12.2022 § 355  

22/01.01.02/2022  

Vakinaisesti täytettävien virkojen ja toimien täyttöluvat myöntää kunnanhallitus johtoryhmän tai lautakunnan esityksestä. Täyttölupa tulee pyytää johtoryhmältä myös määräaikaisille viroille / toimille sekä sijaisuuksille, mikäli määräaikaisuus tai sijaisuus kestää yli 6 kk. Täyttölupamenettely ei koske työllistettyjä, vuorotteluvapaata, lukuvuoden kestäviä esi-, perus- ja lukio-opetuksen määräaikaisuuksia ja sijaisuuksia eikä päivähoitoasetuksen mukaisen henkilöstömäärän toteutumista. Taloussuunnitelman henkilöstöohjelmassa hyväksyttyjen uusien virkojen ja toimien täyttöluvat myönnetään kunnanhallituksen valtuuston täytäntöönpanopykälän yhteydessä. Määräaikaiset ja väliaikaiset viranhaltijat ja työntekijät valitaan kunnan hallintosäännön mukaisesti.

 

Seuraavat täyttöluvat on kunnan johtoryhmän käsitellyssä 7.12.2022:

 

Sivistysosasto:

  • hallintosihteerin tehtävä

 

Lisätietoja: sivistysjohtaja Jyrki Rautiainen, p. 050 428 5106.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää myöntää sivistysosaston hallintosihteerin tehtävän täyttöluvan.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti myöntää sivistysosaston hallintosihteerin tehtävän täyttöluvan.