Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 292


 

Alitilittäjäoikeudet vuonna 2023

 

Kunnanhallitus 19.12.2022 § 292  

408/02.06.02.01/2022  

 

 

Alitilittäjäoikeuksien myöntäminen on osa kunnanhallituksen vastuulla olevaa hallintosäännön 66 §:n mukaista rahatoimen hoitoa. Alitilittäjäoikeudet myönnetään vuosittain ja niissä huomioidaan ajankohtaiset tarpeet ja tapahtuneet henkilömuutokset.

 

Alitilittäjät vuonna 2023:

Laskentasihteeri Pia Oinoselle ja pääkirjanpitäjä Raija Piipolle myönnetään taloustoimiston kassan hoitoon alitilittäjäoikeus. Pohjakassa 100 euroa, tilitysraja 900 euroa.

 

Toimistosihteeri Heli Vänskälle (varalla toimistosihteeri Mervi Kinnunen) myönnetään alitilittäjäoikeus sivistysosaston maksujen perimiseksi. Pohjakassa 120 euroa, tilitysraja 700 euroa.

 

Ruokapalveluesimies Päivi Kaikkoselle (varalla ruokapalveluesimies Minna Nieminen) myönnetään alitilittäjäoikeus Kontiolahden koulun välipalan myyntiin. Pohjakassa 100 euroa, tilitysraja 500 euroa.

 

Niiden alitilittäjäkassojen kohdalla, joissa on useampi vastuuhenkilö nimetty, katsotaan alitilittäjän vastuu henkilöiden kesken yhteisvastuulliseksi. Kassanhoitajan vaihdoksen yhteydessä on toimitettava kassantarkastus. Mahdolliset muutokset alitilittäjissä on tuotava välittömästi tiedoksi talousjohtajalle.

 

Tilitys on tehtävä aina kun tilitysraja täyttyy. Alitilittäjäkassoista on tehtävä tilitys myös vuoden viimeisenä päivänä, jos kassassa on tilitettävää.

 

Tilitykseen on liitettävä asianmukaiset meno- ja tulotositteet. Tilityksessä tai sen liitteenä olevissa menotositteissa on oltava toimielimen laskujen hyväksymistä koskevan päätöksen mukainen hyväksymismerkintä ao. tehtävästä tai tulosyksiköstä.

 

Osastopäällikön tai hänen määräämänsä viran/toimenhaltijan on tarkastettava kassa vähintään puolivuosittain ja tarkastuspöytäkirjat on toimitettava pääkirjanpitäjälle.

 

Tehtäväalueen johtajien ja osastopäälliköiden tehtävänä on valvoa, että kunta saa kaikki sille kuuluvat suoritukset.

 

Lisätietoja: talousjohtaja Minna Kuusela-Hurskainen p. 050 302 8003

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää myöntää alitilittäjäoikeudet vuodelle 2023 edellä esitetyn mukaisesti.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti myöntää alitilittäjäoikeudet vuodelle 2023 edellä esitetyn mukaisesti.