Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 39


 

Siun soten omistajaohjausneuvottelut 2022

 

Kunnanhallitus 28.03.2022 § 95 

 

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän, Siun soten, perussopimuksen mukaan kuntien yhteisessä omistajaohjauksessa yhtymähallitus neuvottelee kuntien kanssa kuntayhtymän taloudesta ja investointitarpeista.

 

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä on kutsunut omistajakuntien edustajat neuvottteluihin keskiviikkona 27.4. klo 18.00. Neuvottelut koskevat sotekuntayhtymien ja hyvinvointialueiden palkkaharmonisointiasiaa.

 

Valtioneuvosto kokoontuu kehysriiheen (5.-6.4.2022). Kehysriihen siirtyessä, siirtyy myös omistajaohjauskokous, koska valtioneuvoston linjauksilla on merkittävä vaikutus asian käsittelyyn.

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus valitsee kunnan edustajat Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän omistajaohjausneuvotteluihin.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus valitsi kunnan edustajiksi Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän omistajaohjausneuvotteluihin kunnanjohtaja Jari Tuonosen, vt. talousjohtaja Pasi Ruohtulan, kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Mäntysen ja kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja Mika Kuuselan.

 

 

Omistajaohjausjaosto 25.04.2022 § 12 

 

Hallintosäännön 13 §:n mukaan omistajaohjausjaoston tehtävänä on vastata sosiaali- ja terveyspalvelujen omistajaohjauksesta.

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:
Omistajaohjausjaosto käy keskustelun Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän henkilöstön palkkaharmonisoinnista.

 

 Päätös:

Omistajaohjausjaosto kävi keskustelun Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän henkilöstön palkkaharmonisoinnista, ja antoi evästyksen kunnan edustajille Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän omistajaohjausneuvotteluihin.

 

 

Omistajaohjausjaosto 20.06.2022 § 17 

 

 

 

Hallintosäännön 13 §:n mukaan omistajaohjausjaoston tehtävänä on vastata sosiaali- ja terveyspalvelujen omistajaohjauksesta.

 

 Omistajaohjauskokous 27.4. 2022

Siun sote kutsui koolle omistajaohjauskokouksen henkilöstön palkkaharmonisointiin liittyvässä asiassa 27.4. 2022. Siun soten ja henkilöstöjärjestöjen välinen palkkaerimielisyys oli tullut vireille keväällä 2021 ja tuloksettomien paikallisneuvottelujen jälkeen siirtynyt keskusneuvotteluun kuntatyönantajan ja henkilöstöjärjestöjen välillä lokakuussa 2021. Tuolloin arvioitiin, että palkkaharmonisoinnin kustannukset Siun sotelle voisivat olla vuosina 2020-2022 yhteensä jopa 55 - 60 miljoonaa euroa. Omistajaohjauskokouksessa kunnat eivät antaneet Siun sotelle neuvotteluvaltuutta palkkaharmonisoinnista sopimiseksi. Tämä johtui siitä, että Siun soten ja kuntien piikkipalkkapäätöksiin liittyvä selvittelytyö oli tuolloin vielä pahasti kesken. Toisaalta kyseisessä kokouksessa ei ollut vielä tietoa siitä, avustaako valtio jollakin tavalla kuntia tai Siun sotea palkkaharmonisointiin liittyvässä ongelmassa.

 

Kokouksessa todettiin, että palkkaharmonisointiin liittyvää selvitystyötä jatketaan yhteistyössä Siun soten kanssa ja pyritään selvittämään piikkipalkkoihin liittyvät perusteet. Samalla todettiin, että poliittista vaikuttamista valtion suuntaan ongelman ratkaisemiseksi kuntien kannalta kestävällä tavalla jatketaan. Kunnat antoivat myös yksimielisen omistajaohjauksen Siun sotelle Siun työterveys Oy:n ja Tikkamäen vuokra-asunnot kiinteistöosakeyhtiön myymisestä.

 

 Palkkaharmonisointi

 

Pohjois-Karjalan kunnat eli Siun sotelle henkilöstöä luovuttaneet organisaatiot ovat keväästä 2022 lähtien olleet tietoisia palkkaharmonisaationeuvotteluista ja niiden tilanteesta. Kunnat ovat siitä lähtien olleet aktiivisesti mukana selvittämässä tehtäväkohtaisten palkkojen taustoja ja perusteita yhteistyössä Siun soten kanssa. Tämän työn tuloksena on saatu merkittävästi lisätietoa kärkipalkkojen perusteista. Selvityksen aikana kunnista on löytynyt dokumentoituja perusteita ja päätöksiä tuolloin kunnissa olleiden työntekijöiden Siun sotea korkeammille palkoille. Huomattavan suuri osuus piikkipalkoista johtuu siitä, että kunnissa olleet työntekijät ovat olleet vaativammassa tehtävässä kunnissa kuin sittemmin Siun sotessa. Kun henkilön työtehtävät ovat liikkeenluovutuksen yhteydessä tai sen jälkeen muuttuneet alhaisempaan tehtävän vaatimustasoon, on palkkaus jäänyt useissa tapauksissa tarkistamatta uuden tehtävän mukaiselle tasolle. Osassa tapauksista kunnissa on ollut hieman Siun sotea korkeammat tehtäväkohtaiset palkkatasot, jotka ovat liikeenluovutuksen yhteydessä siirtyneet Siun sotelle. Näiden tehtävien osalta tilannetta ei enää saada korjattua, koska muutokset ovat tapahtuneet jo vuosia aiemmin. Osa piikkipalkoista on jo ennen liikkeenluovutusta PKSSK:n aikana. Selvityksissä on löydetty myös sellaisia perusteltuja syitä piikkipalkoille, jotka alentavat todennäköisesti merkittävästi palkkaharmonisoinnin kustannuksia.

 

Selvitystyössä saadun lisätiedon perusteella käsitys on tarkentunut mahdollisista perustelluista palkkatasoista, joille tehtäväkohtaisia palkkoja voidaan harmonisoida eri hinnoitteluissa ja tehtävien vaativuuden arvioinnin tasoilla. Selvitystyö on tällä hetkellä vielä osittain kesken. Kunnanjohtajakokouksessa 16.6. on todettu, että kunnilla on yhä tahtotila edelleen jatkaa selvitystyötä nopealla aikataululla, koska lisätiedon perusteella pystyttäisiin yhteisesti työnantaja- ja työntekijäosapuolten kanssa selvittämään ja tunnistamaan tehtävien vaativuuteen perustuen palkkatasot, joille tehtäväkohtaiset palkat on perusteltua harmonisoida.

 

Kunnat kunnioittavat ja haluavat noudattaa periaatetta, että yhtä vaativista tehtävistä on maksettava sama tehtäväkohtainen palkka. Kunnat ovat myös tietoisia siitä, millaisia neuvotteluratkaisuja valtakunnallisesti sote-organisaatioiden palkkaharmonisaationeuvotteluissa on saavutettu. Aiemmat työtuomioistuimen ratkaisut ovat olleet kuntatyönantajan kannalta kielteisiä. Näyttää siltä, että Siun soten palkkaharmonisoinnin käsittelyn päätyminen työtuomioistuimen ratkaistavaksi ei ole tarkoituksenmukaista.

 

Edellä kerrottuihin seikkoihin viitaten kaupunki toivoo, että aloitettuja keskusneuvotteluja jatketaan ja asioihin pyritään aktiivisesti saamaan neuvotteluratkaisu niin palkkojen harmonisoinnin tasoon kuin takautuvaan aikaan liittyen.

 

Palkkaharmonisoinnin talousvaikutukset

 

Palkkaharmonisoinnin talousvaikutuksia kunnille on arvioitu Pohjois-Karjalan talousjohdon kuntafoorumissa ja kunnanjohtajakokouksessa. Palkkaharmonisointiin liittyvissä selvityksissä on löydetty perusteltuja syitä osalle piikkipalkoista. Tämän johdosta palkkaharmonisoinnin arvioitu vuosikustannusvaikutus on laskenut noin 15-16 miljoonaan euroon vuodessa aikaisemmasta 20 miljoonasta eurosta vuodessa. Siun sote tullee tekemään pakollisen varauksen tilinpäätökseensä vuodelle 2022, jos neuvottelutulosta työnantajan ja henkilöstöjärjestöjen välillä ei saada tehtyä kuluvan vuoden aikana. Siun soten tekemä pakollisen varauksen kirjaus johtaa siihen, että omistajakuntien katettavaksi tuleva alijäämä kasvaa vastaavasti. Tämän alijäämän kunnat joutuvat maksamaan kuntayhtymän purkautuessa vuodenvaihteessa, jolloin kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannukset kasvavat vastaavasti.

 

Kun otetaan huomioon Siun soten talousennusteen mukainen 15 miljoonan euron alijäämä palkkaharmonisointikustannusten lisäksi ja kuntayhtymään jo aiemmin muodostunut alijäämä, voidaan todeta, että lähes kaikki omistajakunnat vajoavat alijäämäisiksi vuonna 2022. Jos palkkaharmonisoinnin kustannuksia ei pystytä kirjaamaan siten, että ne eliminoituvat tulevien vuosien valtionosuuslaskennan pohjista, merkittävä osa vaikuksista tulee olemaan kuntatalouksien kannalta pysyviä. Kontiolahden kunnan kannalta vaikutukset alentavat vuoden 2022 tilinpäätöstulosta noin 2-4 miljoonaa euroa riippuen siitä, millaista takautuvaa aikaa palkkaharmonisoinnille laskelmissa käytetään. Arvioinnin tarkentumiseksi olisi tarkoituksenmukaista aloittaa neuvottelu henkilöstöjärjestöjen kanssa ja pyrkiä saamaan käsitys siitä, millaisesta takautuvuudesta työantajapuolen ja henkilöstöjärjestöjen kesken on mahdollista sopia.

 

Siun soten omaisuuden myyminen

 

Syksyllä 2021 käydyissä omistajaohjausneuvotteluissa Siun soten omistajat antoivat omistajaohjauksen Siun sotelle Siun työterveys oy:n ja Tikkamäen vuokra-asunnot kiinteistöosakeyhtiön myymisestä. Kontiolahden kunta toteaa omistajaohjauksenaan, että Siun soten on kiirehdittävä syksyn omistajaohjauskokouksessa annetun ohjauksen mukaisesti kyseisten omistusten myymistä siten, että omaisuuden realisoimiseen liittyvät prosessit on saatu asianmukaisesti loppuun saatettua ennen kuntayhtymän purkautumista ja hyvinvointialueen toiminnan alkamista.

 

Omistajaohjaus

 

Kontiolahden kunta toivoo, että Siun soten ja kuntien yhteistyössä tekemää palkkaharmonisointiin liittyvää selvitystyötä jatketaan tiedon tarkentamiseksi ja palkkaharmonisointikustannuksen täsmentämiseksi. Kunta pitää tarkoituksenmukaisena sitä, että aloitettua keskusneuvottelua jatketaan oikeiden palkkaharmonisointitasojen löytämiseksi. Palkkaharmonisoinnin takautuvuuden sopimisen ajanjaksosta päättäminen vaatisi uuden Siun soten ja kuntien välisen omistajaohjauskokouksen, jota kunta pyytää Siun sotea valmistelemaan elokuuksi. Samassa omistajaohjauskokouksessa toivotaan käytävän läpi Siun soten omaisuuden myynnin tilanne.

 

Oheismateriaalina esitellymateriaali palkkaharmonisoinnista.

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:
Omistajaohjausjaosto päättää antaa Siun sotelle esityslistan mukaisen omistajaohjauksen palkkaharmonisointiin ja kuntayhtymän omaisuuden myyntiin liittyen ja esittää uuden omistajaohjauskokouksen järjestämistä elokuussa 2022.

 

 Päätös:

Omistajaohjausjaosto päätti antaa Siun sotelle esityslistan mukaisen omistajaohjauksen palkkaharmonisointiin ja kuntayhtymän omaisuuden myyntiin liittyen ja esittää uuden omistajaohjauskokouksen järjestämistä elokuussa 2022.

 

 

Omistajaohjausjaosto 15.08.2022 § 20 

 

 

 

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun soten seuraava omistajaohjauskokous pidetään 16.8.2022 Joensuussa. Kokouksessa käsitellään palkkaharmonisoinnin tilannetta ja mahdollista neuvotteluvaltuutta.

 

Hallintosäännön 13 §:n mukaan omistajaohjausjaoston tehtävänä on vastata sosiaali- ja terveyspalvelujen omistajaohjauksesta.

 

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:
Omistajaohjausjaosto päättää antaa evästyksen kunnan edustajille Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän omistajaohjausneuvotteluihin.

 

 Päätös:

Merkittiin, että Jertta Harinen ja Aulikki Sihvonen ilmoittivat olevansa esteellisiä asiassa (syy: yleislausekejäävi) ja poistuivat kokouksesta klo. 15.30 tämän kokousasian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Omistajaohjausjaosto päätti antaa evästyksen kunnan edustajille Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän omistajaohjausneuvotteluihin.

 

 

Omistajaohjausjaosto 19.12.2022 § 39  

145/00.04.01.01/2022  

 

 

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun soten seuraava omistajaohjauskokous pidetään 20.12.2022 klo. 17.30 alkaen Joensuussa. Kokouksessa käsitellään keskusneuvottelutilannetta ja omistajilta pyydetään kantaa palkkaharmonisaation takautuvuuden pituuteen.

 

Asiaa käsitellään kuntajohtajakokouksessa 16.12.2022 ja neuvottelujen tilannekatsaus käydään läpi omistajaohjausjaoston kokouksessa 19.12.2022.

 

Hallintosäännön 13 §:n mukaan omistajaohjausjaoston tehtävänä on vastata sosiaali- ja terveyspalvelujen omistajaohjauksesta.

 

Oheismateriaali:

1.)  Omistajaohjauskokouskutsu

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Omistajaohjausjaosto päättää antaa evästyksen kunnan edustajille Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän omistajaohjausneuvotteluihin.

 

 Päätös:

Omistajaohjausjaosto päätti antaa evästyksen kunnan edustajille Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän omistajaohjausneuvotteluihin.