Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 11

Vuoden 2023 eduskuntavaalien ennakkoäänestyspaikkoina olevien sosiaalihuollon toimintayksiköiden määrääminen

Kunnanhallitus 16.01.2023 § 11  

337/00.00.00.02/2022  

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 22.-28.3.2023

Vaalilain (714/1998) 9 §:n 1 mom. 3 kohdan mukaan ennakko-äänestyspaikkoja ovat sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt, sosiaalihuollon toimintayksiköt, rangaistuslaitokset sekä Puolustusvoimien varusmieskoulutusta antavien joukko-osastojen varuskunnat ja Rajavartiolaitoksen varusmieskoulutusta antavat yksiköt. Itä-Suomen aluehallintovirasto on toimittanut kunnalle tiedot Kontiolahden kunnan sairaaloista ja sosiaalihuollon toimintayksiköistä.

Lisäksi ennakkoäänestys voidaan järjestää tietyin säädetyin edellytyksin myös äänestäjän kotona (kotiäänestys). Kotiäänestyksestä on määräykset vaalilaissa.

Ohjeiden mukaan kunnanhallituksen tulee tehdä päätös ennakkoäänestyspaikkoina olevista sosiaalihuollon toimintayksiköistä hyvissä ajoin.

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa sosiaalihuollon toimintayksiköiden  ennakkoäänestyspaikkoina toimivat:

-         Kontiolahden terveyskeskussairaala

-         Kontiolinna: Esperi Hoivakoti Kontiolinna / Hoivakoti Vilina / Attendo Kontiolinna Mertakoti / Siun sote Villaranta

-         Attendo Havulinna  

-         Kontiolahden Validia-talo (Hoitokoti Mesikämmen)

-         Kuurnan Kartanot Oy

-         Tukena Menninkäinen

-         Hoitokoti Virkkula / Kuntoutus Päivännousu

-         Pohjois-Karjalan rajavartion rajajääkärikomppania Onttolassa
 
Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula, p. 050 439 8005 ja tiedonhallintasuunnittelija Tiina Härkin, p. 050 437 3411.

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää, että vuoden 2023 eduskuntavaaleissa sosiaalihuollon toimintayksiköiden ennakkoäänestyspaikkoina toimivat:

- Kontiolahden terveyskeskussairaala
- Kontiolinna: Esperi Hoivakoti Kontiolinna / Hoivakoti Vilina / Attendo Kontiolinna Mertakoti / Siun sote Villaranta
- Attendo Havulinna 
- Kontiolahden Validia-talo (Hoitokoti Mesikämmen)
- Kuurnan Kartanot Oy
- Tukena Menninkäinen
- Hoitokoti Virkkula / Kuntoutus Päivännousu
- Pohjois-Karjalan rajavartioston rajajääkärikomppania Onttolassa

 Päätös:

Kunnanjohtajan muutettu ehdotus:
Kunnanhallitus päättää, että vuoden 2023 eduskuntavaaleissa sosiaalihuollon toimintayksiköiden ennakkoäänestyspaikkoina toimivat:

- Kontiolahden terveyskeskussairaala
- Kontiolinna: Esperi Hoivakoti Kontiolinna / Hoivakoti Vilina / Attendo Kontiolinna Mertakoti / Siun sote Villaranta
- Attendo Havulinna 
- Kontiolahden Validia-talo (Hoitokoti Mesikämmen) ja Siun sote kaarnakoti
- Kuurnan Kartanot Oy
- Tukena Menninkäinen
- Hoitokoti Virkkula / Kuntoutus Päivännousu
- Siun sote Tähkäkoti
- Siun sote Kultasiiven siirtymäkoti
- Pohjois-Karjalan rajavartioston rajajääkärikomppania Onttolassa

Kunnanhallitus päätti, että vuoden 2023 eduskuntavaaleissa sosiaalihuollon toimintayksiköiden ennakkoäänestyspaikkoina toimivat: