Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 8


 

Talous- ja strategiatyöryhmän perustaminen

 

Kunnanhallitus 16.01.2023 § 8  

444/00.00.01.05/2022  

 

 

Kontiolahden kunnanvaltuusto on kokouksessaan 15.12.2022 § 74 hyväksynyt vuoden 2023 talousarvion ja taloussuunnitelman 2023-2025, joka muodostuu kokonaisuudessaan alijäämäiseksi.

 

Vuoden 2023 aikana on alettava sopeuttamaan menorakennetta. Toiminnallisten ja rakenteellisten uudistuksien tekeminen tulee ajankohtaiseksi ja uusista menoja lisäävistä toimista tulee pidättäytyä. Lisäksi investointitaso tulee alentaa kestävälle tasolle, velkaantumiseen liittyvien riskien kasvun, korkotason nousun ja korkean investointitason menoja lisäävien vaikutusten rajoittamiseksi.

 

Kunnanvaltuuston on kokouksessaan 14.11.2022 § 62 päättänyt, että kuntastrategian yksityiskohtainen arviointi ja tarkastelu toteutetaan vuoden 2023 aikana.

 

Talousarvion laadinnan yhteydessä on sovittu talous- ja strategiatyöryhmän perustamisesta. Työryhmä tulee valmistelemaan tulevien vuosien talouden linjauksia sekä kuntastrategian päivittämistä.

 

 

Lisätietoja: talousjohtaja Minna Kuusela-Hurskainen p. 050 302 8003

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää:
1. perustaa talous- ja strategiatyöryhmän.
2. että talous- ja strategiatyöryhmän tehtävänä on ohjata ja valmistella tulevien vuosien talouden linjauksia sekä kuntastrategian päivittämistä.
3. nimetä työryhmän jäseniksi luottamushenkilöedustajat kunnanhallituksesta, valtuuston puheenjohtajistosta ja lautakunnista.
4. nimetä ryhmään asiantuntijoiksi kunnanjohtajan, talousjohtajan, henkilöstöpäällikön, sivistysjohtajan, teknisen johtajan ja Kontionloikka Oy:n toimitusjohtajan.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti:
1. perustaa talous- ja strategiatyöryhmän.
2. että talous- ja strategiatyöryhmän tehtävänä on ohjata ja valmistella tulevien vuosien talouden linjauksia sekä kuntastrategian päivittämistä.
3. nimetä työryhmän jäseniksi luottamushenkilöedustajat kunnanhallituksesta, valtuuston puheenjohtajistosta ja lautakunnista.
- Ilpo Saarelainen
- Aulikki Sihvonen
- Matti Mäntynen
- Marja Kauppinen
- Satu Seppäläinen
- Mika Hiltunen
4. nimetä ryhmään asiantuntijoiksi kunnanjohtajan, talousjohtajan, henkilöstöpäällikön, sivistysjohtajan, teknisen johtajan ja Kontionloikka Oy:n toimitusjohtajan