Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 38


 

Eron myöntäminen kunnallisista luottamustehtävistä ja toimielinten jäsenvalinnat eronneen sijalle

 

Kunnanhallitus 13.02.2023 § 38  

75/00.00.01.01/2023  

 

 

Kontiolahden kunnan luottamushenkilö Hanna Kokko on 19.1.2023 saapuneella ilmoituksellaan pyytänyt eroa kunnan luottamustehtävistä paikkakunnalta pois muuton johdosta. Kokko on Kontiolahden Kokoomuspuolueen jäsen hyvinvointineuvottelukunnassa.

 

Kuntalain (410/2015) 70 § 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

Hallintosäännön 6 § momentin 4 mukaan kunnanvaltuusto valitsee neuvottelukuntaa seitsemän (7) jäsentä ja joista yksi valitaan puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi.

 

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula p. 050 439 8005

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että:

1. kunnanvaltuusto myöntää eron Hanna Kokolle Kontiolahden kunnan
luottamustoimesta (hyvinvointineuvottelukunta),

2. kunnanvaltuusto valitsee eronneen jäsenen sijaan varsinaiseksi
jäseneksi hyvinvointineuvottelukuntaan Kaisu Kantelisen.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti ehdottaa kunnanvaltuustolle, että:

1. kunnanvaltuusto myöntää eron Hanna Kokolle Kontiolahden kunnan
luottamustoimesta (hyvinvointineuvottelukunta),

2. kunnanvaltuusto valitsee eronneen jäsenen sijaan varsinaiseksi
jäseneksi hyvinvointineuvottelukuntaan Kaisu Kantelisen.