Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 63



 

Nimeämispyyntö Kontiolahden eläkeläisneuvostoon toimikaudeksi 2023-2025

 

Kunnanhallitus 13.03.2023 § 63  

107/00.00.01.03/2023  

Kuntalain (410/2015) 27 §:n mukaan kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi. Kontiolahdella vanhusneuvostosta käytetään nimeä eläkeläisneuvosto (KH 18.12.2017 § 335).

 

Kontiolahden kunnan eläkeläisneuvoston toimintasäännön mukaan kunnanhallitus valitsee kunnassa toimivien eläkeläisjärjestöjen esityksestä eläkeläisneuvostoon toimikaudekseen 7-10 jäsentä, ja tarvittaessa kullekin henkilökohtaisen varajäsenen. Eläkeläisneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön (Kvalt 12.9.2022 § 49) 10 §:n mukaan kunnanhallitus päättää eläkeläisneuvoston kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä.

 

Liite:

1)     Nimeämispyyntökirje eläkeläisjärjestöille Kontiolahden eläkeläisneuvoston jäseneksi ja varajäseneksi toimikaudelle 2023-2025

 

Lisätietoja: hyvinvointikoordinaattori Sini Rantaeskola, puh. 050 4328314.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää pyytää kunnassa toimivilta eläkeläisjärjestöiltä jäsenehdotukset varsinaisesta ja varajäsenestä Kontiolahden eläkeläisneuvostoon toimikaudelle 2023-2025 liitteen mukaisesti.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti pyytää kunnassa toimivilta eläkeläisjärjestöiltä jäsenehdotukset varsinaisesta ja varajäsenestä Kontiolahden eläkeläisneuvostoon toimikaudelle 2023-2025 liitteen mukaisesti.