Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 67


 

Viranhaltijapäätökset ja pöytäkirjat

 

Kunnanhallitus 13.03.2023 § 67  

    

 

 

Oheisena liitteenä kunnanjohtajan, henkilöstöpäällikön ja työllisyyspäällikön päätösluettelo ajalta 8.2.-6.3.2023.

Omistajaohjausjaoston 1.3.2023 ja hyvinvointineuvottelukunnan 2.3.2023 pöytäkirjat nähtävänä kokouksessa.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen em. viranhaltijoiden päätökset ja jaoston/neuvottelukunnan pöytäkirjat ja päättää, ettei se käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta päätöksiin.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus merkitsi tiedokseen em. viranhaltijoiden päätökset ja jaoston/neuvottelukunnan pöytäkirjat ja päätti, ettei se käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta päätöksiin.