Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 59


Kartta Onttola, lisämaan osto

 

Onttolan liikuntasalin sekä tontin ostaminen kunnalle Senaatti-kiinteistöiltä

 

Tekninen lautakunta 28.02.2023 § 27 

 

 

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön 12 §:n 11 kohdan mukaisesti kunnanhallitus päättää kiinteän omaisuuden ostamisesta 400.000 euroon saakka.

 

Kunta on tehnyt Senaatti-kiinteistöille 5000 euron ostotarjouksen Onttolassa sijaitsevasta hehtaarin kokoisesta määräalasta, sekä sillä sijaitsevasta liikuntasalin rakennuksesta.

 

Kunta on tällä hetkellä vuokrannut liikuntasalia Onttolan alakoulun käyttöön. Liikuntasaliin on tarkoitus tehdä perusteellinen kuntokartoitus, jonka perusteella arvioidaan jatkotoimenpiteet. Vaihtoehtona on korjata nykyinen liikuntasali ja purkaa muut osat rakennuksesta pois. Toinen vaihtoehto on purkaa nykyinen rakennus kokonaisuudessaan ja rakentaa tilalle uusi liikuntasali.

 

Senaatti-kiinteistöt on saanut tilojen nykyiseltä käyttäjältä luvan rakennuksen ja määräalan myyntiin. Ehtona myymiselle kuitenkin on, että nykyinen käyttäjä voi tehdä kunnan kanssa vuokrasopimuksen tilojen käytöstä vuoden 2024 loppuun asti.

 

Investointisuunnitelmassa on varattu 100 000 euron määräraha Onttolankoulun liikuntasaliin vuodelle 2023. Määrärahalla toteutetaan rakennuksen ja määräalan osto, rakennuksen kuntokartoitus sekä hankesuunnitelman laatiminen.

 

Liitteenä kartta määräalasta.

 

Lisätietoja: tekninen johtaja Tommi Hirvonen, p. 0400 263 001

 

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunta ostaa yllä mainitun tontin, sekä sillä sijaitsevan kiinteistön.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.
__________

 

 

Kunnanhallitus 13.03.2023 § 59  

30/02.07.00/2023  

 

 

 

Lisätietoja: tekninen johtaja Tommi Hirvonen, p. 0400 263 001

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää ostaa liitteen mukaisen määräalan rakennuksineen 5000 eurolla ja valtuuttaa teknisen johtajan ja maankäyttöpäällikön allekirjoittamaan kauppakirjan.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti ostaa liitteen mukaisen määräalan rakennuksineen 5 000 eurolla ja valtuuttaa teknisen johtajan ja maankäyttöpäällikön allekirjoittamaan kauppakirjan.