Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 77



 

Teknisen lautakunnan osavuosiraportti 1/2023 ja talousarvion tarkistaminen

 

Tekninen lautakunta 30.05.2023 § 77  

168/02.02.02/2023  

 

 

Osavuosiraportissa 1/2023 raportoidaan talouden toteutumista. Osavuosiraportti tehdään ajalta 1.1.-30.4.2023. Samalla tehdään tarvittavat muutokset talousarvioon. Osavuosiraportin tavoitteena on antaa tieto tähän saakka toteutuneesta kehityksestä sekä tarkentaa arviota vuoden 2023 kehityksestä.

 

Mahdolliset talousarvion muutosesitykset on tehtävä erittäin harkiten. Ensin on selvitettävä, onko mahdollinen määrärahan ylittyminen katettavissa tehtävän sisällä, josta päättää toimielin. Toiseksi on tutkittava, onko ylitys katettavissa osaston sisällä, joista on tehtävä esitys valtuustolle. Mahdollinen määrärahan lisäysesitys on perusteltava tarkasti. Toimintamenojen lisäksi myös toimintatulojen arvioiden tarkentaminen on tärkeää.

 

Kaikki menojen ja tulojen muutokset, mukaan lukien tiedossa olevat säästöt, tulee huomioida osavuosiraportin muutoksissa.

 

Teknisen hallinnon osalta kaukolämmön myyntituotot näyttävät toteutuvan arvioitua parempina, joten tuloja on lisätty 35 000 euroa. Kaukolämmön hankinta puolestaan arvioidaan toteutuvan 10 000 euroa pienempänä alkuperäiseen talousarvioon nähden. Teknisen hallinnon toimintakate paranee siten 45 000 € ilman työ- ja virkaehtospimuksen mukaisia palkankorotuksia.

 

Teknisten palveluiden osalta vuokratuotot jäävät talousarviovaiheessa budjetoidun alle. Ulkoisten vuokrien kokonaistulot tulevat olemaan arvioitua pienemmät. Tämän myötä talousarviota tulee korjata -138 100 €. ?

 

Sähkön hinta on vaihdellut vuoden aikana merkittävästi ja kulutus sekä sähkön hinta on vuoden 2023 alussa ollut maltillisempaa edelliseen vuoteen verrattuna, joten sähkön osalta talousarviota korjataan +100 000 €. Teknisten palveluiden toimintakate huononee 38 100 € ilman työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisia palkankorotuksia.

 

Kuntatekniikan sekä vesihuollon osalta esitettävät määrärahamuutokset toimintakuluihin koskevat työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisia palkankorotuksia. Vesihuollon liittymien myynti on ollut arvioitua vähäisempää, tätä tarkastellaan uudelleen toisen osavuosiraportin yhteydessä.

 

Maankäytön ja valvonnan osalta tonttien kysyntä ei ole ollut alkuvuoden aikana edellisvuosien tasolla. Myyntitavoitteet jäävät todennäköisesti saavuttamatta. Tuloksen parantamiseksi on tutkittava mahdolliset toimenpiteet. Rakennuslupien määrä on tipahtanut ja vaikutus näkyy myös maankäytön puolella rakennuslupamittausmaksujen määrässä. Tämän osalta tavoitteita vähennetään 12 000 eurolla.

 

Rakennusvalvonnan tavoitetta lasketaan 40 000 euroa. Taantuman uhka, ennakoitua nopeammin kehittyvä inflaatio ja korkojen nousu ovat vähentäneet asuinrakentamista, lupamäärissä n. 50 %:n laskusuunta.

 

Ympäristövalvonnan tavoitteet ovat toteutumassa sähköisen valvontajärjestelmän käyttöönoton osalta. Puun myynnin tulostavoitteet ylitetään. Raakapuusta saatava hinta on keskimääräistä korkeammalla tasolla. Ylitys tulee olemaan n. 50 000 euroa.

 

Tulosalueen toimintakate huononee 3 000 € ilman työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisia palkankorotuksia.

 

Kokonaisuudessaan teknisen lautakunnan toimintakate paranee 3800 € ilman työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisia palkankorotuksia kertaeriä. Kertäerät ovat teknisen lautakunnan osalta 67 900 €. Näin ollen teknisen lautakunnan toimintakate pienenee 64 000 euroa.

 

Teknisen hallinnon tulosalueelta siirretään 38 100 euron määräraha teknisten palveluiden tulosalueelle sekä 3 000 euron määräraha maankäytön ja valvonnan tulosalueelle.

 

Investointien osalta muutoksia tehdään vesihuollon määrärahoihin. Lehmon kiertovesiverkoston rakentamiseen varattiin tälle vuodelle 130 000 euron määräraha. Kiertovesilinja saatiin kuitenkin rakennettua lähes valmiiksi jo vuonna 2022 ja näin ollen projektilta 6110 poistetaan 120 000 euroa. Projektille 6400, uuden asemakaava-alueen rakentaminen, on tälle vuodelle varattu 250 000 euron määräraha. Projekti jää tältä vuodelta toteuttamatta. Seudullisena hankkeena toteutettava vesihuollon uusi asiakastietojärjestelmä (projekti 6145) puolestaan siirtyi kilpailutuksien vuoksi toteutettavaksi vuodelta 2022 vuodelle 2023. Projektin kustannus on Kontiolahden osalta 120 000 euroa. Projektilta 6400 siirretään 120 000 euroa projektille 6145.

 

Muut investointien määrärahamuutokset käsitellään seuraavan osavuosiraportin yhteydessä.

 

Lisätietoja: tekninen johtaja Tommi Hirvonen, p. 0400 263 001

 

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta hyväksyy osavuosiraportin 1/2023 sekä investointien toteutuman ja esittää ne edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.
__________