Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.06.2023/Pykälä 88

Liitekartta, Lehmon Kyläyhdistys ry

Liitekartta, Lehmon Kyläyhdistys ry

Maa-alueen vuokraaminen Lehmon Kyläyhdistys ry:lle

Tekninen lautakunta 20.06.2023 § 88  

179/10.00.02.02/2023  

Lehmon Kyläyhdistys ry on pyytänyt saada vuokrata Kontiolahden kunnalta määräalan Ukonvaara -nimisestä tilasta RN:o 26:228 Kontiolahden Lehmon kylässä. Vuokra-alueen pinta-ala on n. 400 m². Alueelle suunnitellaan hiljentymis-/virkistäytymispaikkaa Ukonharjun alueella kulkevien ulkoilureittien sekä suunnitellun historiapolun käyttäjille. Tarkoituksena on rakentaa rantaan pieni laituri.

Vuokra-alueella on voimassa Ukonharjun asemakaava, missä alue on osoitettu ohjeelliseksi uimaranta-alueeksi (VV).

Ukonlammen etelä-lounaisranta on asumiseen kaavoitettua aluetta. Kunta pyysi rantaan rajoittuvien rakennuspaikkojen asukkailta mielipidettä alueelle suunnitellusta hiljentymis-/virkistyspaikasta sekä laiturin rakentamisesta. Saaduissa mielipiteissä ilmaistiin huoli mahdollisesti tulevista järjestyshäiriöistä ja onko pelatustoimenpiteet mahdollisia. Lisäksi pohdittiin sijaintia sekä kuinka kulku toteutuu historiapolulle.

Kontiolahden kunnan hallintosäännön 18.11 §:n mukaisesti tekninen lautakunta päättää kiinteän omaisuuden vuokralle antamisesta ja ottamisesta niiltä osin, kuin sitä ei ole annettu viranhaltijan tehtäväksi.

Lisätietoja: maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö, puh. 0400 491 791.

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää vuokrata liitteenä olevan vuokrasopimusluonnoksen mukaisesti  n. 400 m² kokoisen määräalan Ukonvaara -nimisestä tilasta RN:o 26:228 Lehmon kylässä Lehmon Kyläyhdistys ry:lle. Vuokra-alue tulee osaksi Lehmon historiapolkua ja on yleisessä käytössä.

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.
__________