Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto
Pöytäkirja 16.05.2023/Pykälä 13


 

Henkilöstökertomus 2022

 

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 16.05.2023 § 13  

176/01.00.00/2023  

Kontiolahden kunnan henkilöstökertomus 2022 antaa kuvauksen Kontiolahden kunnan henkilöstöresursseista, henkilöstön tilasta ja henkilöstövoimavarojen vahvistamisesta. Henkilöstökertomus on laadittu soveltaen vuonna 2021 Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n julkaisemaa Suositusta henkilöstökertomuksen laadintaan.

 

Henkilöstökertomus käsitellään ensin henkilöstöjaostossa, minkä jälkeen se lähetetään tiedoksi kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle. Henkilöstökertomus menee tiedoksi myös yhteistyötoimikunnalle.
 

Liitteenä on henkilöstökertomus 2022.

 

Lisätietoja: henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas, p. 050 525 6208.

 

Henkilöstöpäällikön ehdotus:

Henkilöstöjaosto hyväksyy henkilöstökertomuksen vuodelta 2022 ja saattaa sen tiedoksi yhteistyötoimikunnalle, kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle.

 

 Päätös:

Henkilöstöjaosto hyväksyi henkilöstökertomuksen vuodelta 2022 ja saattaa sen tiedoksi yhteistyötoimikunnalle, kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle.