Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 19


 

VisitKarelia Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen yhtiökokousedustajan evästys

 

Omistajaohjausjaosto 12.06.2023 § 19  

426/00.00.01.04/2021  

 

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön 13 §:n mukaan omistajaohjausjaoston ratkaisuvallassa on nimetä yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet.

 

Omistajaohjausjaosto on nimennyt yhtiökokousedustajaksi 11.10.2021 § 13 Jari Tuonosen ja varaedustajaksi Pasi Ruohtulan.

 

Ennakkotiedon mukaan VisitKarelia Oy:n ylimääräinen yhtiökokous pidetään elokuun alussa.

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Omistajaohjausjaosto päättää antaa evästyksen kunnan edustajalle VisitKarelia Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen.

 

 Päätös:

Merkittiin pöytäkirjaan, että Jertta Harinen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana kello 15.05.

Omistajaohjausjaosto päätti antaa evästyksen kunnan edustajalle VisitKarelia Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen.