Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.09.2023/Pykälä 201



 

Kontiolahden kunnan vammaisneuvoston toimintasääntö

 

Vammaisneuvosto 15.09.2023 § 22 

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön (Kvalt 29.5.2023 § 19) 10 §:n mukaan kunnassa on vammaisneuvosto, jonka kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus.

 

Kunnanhallitus hyväksyy vaikuttamistoimielimen toimintasäännön, joissa todetaan muun muassa toimielimen lakisääteiset ja mahdolliset muut tehtävät, jäsenten lukumäärä ja valintatapa, toimikausi, erottaminen kesken toimikauden, kokous- ja toimintakäytännöt, puheenjohtajan valinta, sihteerin tehtävien hoitaminen, toiminta-suunnitelman laatiminen ja toimintakertomuksen antaminen sekä yhteistyö hyvinvointialueen vastaavan vaikuttamistoimielimen kanssa. Kunnanhallitus nimeää edustajat hyvinvointialueen vaikuttamis-toimielimiin.

 

Kunnanhallitus on hyväksynyt 18.9.2017 § 239 Kontiolahden kunnan vammaisneuvoston toimintasäännön, jota on tarpeen päivittää vastaamaan uuden hallintosäännön sisältöä sekä muuttuneita yhteistyörakenteita muun muassa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vaikuttamistoimielinyhteistyön myötä.

 

Liite: Kontiolahden kunnan vammaisneuvoston toimintasääntö (luonnos)

 

Käsittelyehdotus:

Kontiolahden kunnan vammaisneuvosto käsittelee vammaisneuvoston toimintasääntöluonnoksen ja ehdottaa kunnanhallitukselle Kontiolahden kunnan vammaisneuvoston toimintasäännön hyväksymistä.

 

 Käsittely:

Kontiolahden kunnan vammaisneuvosto käsitteli ja täydensi vammaisneuvoston toimintasääntöluonnoksen ja ehdottaa kunnanhallitukselle Kontiolahden kunnan vammaisneuvoston toimintasäännön hyväksymistä.

 

 

Kunnanhallitus 25.09.2023 § 201  

197/00.00.01.05/2023  

 

 

Vammaisneuvosto käsitteli vammaisneuvoston toimintasääntöluonnoksen kokouksessaan 15.9.2023 §:ssä 22.

 

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula p. 050 439 8005

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä Kontiolahden kunnan vammaisneuvoston toimintasäännön. Toimintasääntö astuu voimaan 1.10.2023.

 

 Päätös:

Kunnanjohtajan uusi ehdotus:
Kunnanhallitus täydentää ja päättää hyväksyä Kontiolahden kunnan vammaisneuvoston toimintasäännön. Toimintasääntö astuu voimaan 1.10.2023. 

-------------------------------

Kunnanhallitus täydensi ja päätti hyväksyä Kontiolahden kunnan vammaisneuvoston toimintasäännön. Toimintasääntö astuu voimaan 1.10.2023.