RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 136
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntalaisaloite Vierevänniemen hakkuiden estämiseksi
Tekninen lautakunta 28.11.2023 § 136
142/10.03.00.03/2023
Kuntaan on tullut 26.2.2022 päivätty esitys maisemahakkuiden suorittamisesta Vierevänniemen aluella. Esitys on tullut alueen asukkailta. Esityksessä hakkuita perustellaan ainutlaatuisen järvinäkymän avautumisella alueen asukkaille sekä alueella liikkuville.
Kunnan voimassaolevan metsänhoitosuunnitelman mukaan alueelle on suositeltu harvennushakkuut vuodelle 2023.
Kunta on hakenut ja saanut maisematyöluvan metsähakkuiden suorittamisesta Vierevänniemen alueella 15.5.2023. Luvan myöntämisen jälkeen kunta on pitänyt asiasta tiedotustilaisuuden hakkuualueella syksyllä 2023.
Tilaisuudessa asia herätti laajaa keskustelua kuntalaisissa ja kuntaan on 20.9.2023 lähetetty kuntalaisaloite Vierevänniemen hakkuiden estämiseksi. Aloitteen lisäksi kuntaan on toimitettu samaa asiaa koskeva kansalaisadressi, joka annetaan tekniselle lautakunnalle tiedoksi.
Kunta on perustanut aloitteessa esitetyn työryhmän, jonka kanssa alueen hakkuita on selvitetty yhteisymmärryksen löytämiseksi. Työryhmään on kuulunut jäseniä Kontiolahden luonnonystävistä, luontomatkailuyrittäjä, alueella asuva kuntalainen, hakkuuesityksen tehneitä alueen asukkaita, kunnan edustajina tekninen johtaja ja ympäristöpäällikkö sekä hakkuut toteuttavan metsäyhtiön edustaja.
Työryhmä kokoontui kaikkiaan kolme kertaa, joista ensimmäisellä kerralla käytiin osapuolten tahtotiloja läpi. Toisella kerralla käytiin tutustumassa maastossa Vierevänniemen alueeseen. Kolmannella kerralla kokoonnuttiin kuulemaan osapuolten mahdolliset uudet näkemykset, sekä haettiin kompromissiratkaisua asian eteenpäin viemiseksi yhteisymmärryksessä.
Työryhmän yhteisenä näkemyksenä päätettiin esittää seuraavaa vastausta kuntalaisaloitteeseen "Kontiolahden kirkonkylän läheisen Vierevänniemen alueen hakkuita ei tule sallia".
Hakkuualuetta pienennetään Vierevänniemen uimarannan parkkipaikan ympäristöstä sekä latuverkon yläpuoliselta alueelta. Noin 70 vuotta vanhan kuusikon avohakkuusta luovutaan kokonaan. Muilta alueilta harvennusvoimakkuutta pienennetään noin 10 prosenttia.
Liitteenä kartta, jossa muutokset on kuvattu alueittain.
Hakkuumäärän pienentäminen vähentää puun myyntituloja noin 16 000 euroa.
Lisätietoja: ympäristöpäällikkö Antti Suontama, p. 050 4285123
Teknisen johtajan ehdotus:
Tekninen lautakunta antaa kuntalaisaloitteeseen yllä olevan esittelytekstin mukaisen vastauksen.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |