Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 214


 

Täyttölupien myöntäminen

 

Kunnanhallitus 09.10.2023 § 214  

31/01.01.02/2023  

 

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 28.8.2023 § 176 käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat koko kunnan henkilöstöä poislukien kunnanhallituksen erikseen nimeämät työnantajan edustajat. Kunnan tulee työnantajana olla pidättyväinen uuden työvoiman hankinnassa tilanteessa, jossa kunta harkitsee työvoiman vähentämistä.

 

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 11.9.2023 § 187 kumota vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden "Virkojen ja tehtävien täyttöluvat" -kohdan eli täyttölupamenettelyn osalta ja vahvisti uuden täyttölupamenettelyn. Muilta osin vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet jäivät ennalleen. Täyttölupamenettelyä päivitetään tarvittaessa uudelleen yhteistoimintaneuvotteluiden aikana ja niiden jälkeen.

 

Kunnanhallituksen kokouksessaan 11.9.2023 § 187 päättämä kunnan täyttölupamenettely on toistaiseksi kunnes toisin päätetään:

 

Vakituisen viranhaltijan tai työntekijän irtisanouduttua henkilöstösuunnitelmassa olevia avoimeksi tulleita vakituisia virkoja tai tehtäviä ei lähtökohtaisesti täytetä ollenkaan (ei edes määräaikaisesti). Jos kuitenkin koetaan erityistä tarvetta vakituiselle täytölle, täyttöluvasta päättää kunnanhallitus johtoryhmän esityksestä (myöntää tai ei myönnä).

 

Sijaisuuden, hankkeen tai muun perustellun määräaikaisen tarpeen (tilapäinen työvoiman tarve) vuoksi määräaikaisen viranhoitomääräyksen ja työsopimuksen saa tehdä enintään 31.12.2023 saakka.

 

Ohje koskee kunnan kaikkia virkoja ja tehtäviä.

 

Samalla kunnanhallitus valtuutti kunnanjohtajan ja henkilöstöpäällikön antamaan tarkempia sovellusohjeita kunnan esihenkilöille.

 

Seuraava täyttölupa on käsitelty kunnan johtoryhmässä 21.8.2023 ja 2.10.2023:

 

Johtoryhmä päätti 21.8.2023 esittää kunnanhallitukselle ruokapalveluesimiehen täyttölupaa. Kunnanhallituksessa käydyn keskustelun perusteella johtoryhmä päätti muuttaa esitystään seuraavasti. Johtoryhmä päätti 2.10.2023 esittää kunnanhallitukselle, että avoimeksi tulevan ruokapalveluesimiehen nimike muutetaan ruokapalveluvastaavan nimikkeeksi ja ruokapalveluvastaavan tehtävään haetaan täyttölupaa.

 

Lisätietoja: tekninen johtaja Tommi Hirvonen, p. 040 026 3001.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää myöntää seuraavan täyttöluvan:

- Ruokapalveluvastaavan tehtävä

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti myöntää seuraavan täyttöluvan:

- Ruokapalveluvastaavan tehtävä