Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 216


 

Viranhaltijapäätökset ja pöytäkirjat

 

Kunnanhallitus 09.10.2023 § 216  

    

 

 

Oheisena liitteenä kunnanjohtajan päätösluettelo ajalta 6.9.-3.10.2023.

Henkilöstö- ja työllisyysjaoston 13.9.2023 ja omistajaohjausjaoston 25.9.2023 pöytäkirjat nähtävänä kokouksessa.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen em. viranhaltijoiden päätökset ja jaostojen pöytäkirjat ja päättää, ettei se käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta päätöksiin.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.