Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 210


 

Kontiolahden eläkeläisneuvoston edustajan nimeäminen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon

 

Eläkeläisneuvosto 14.09.2023 § 31 

 

Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 32 §.1 §:n mukaan aluehallituksen on asetettava ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi hyvinvointialueen vanhusneuvosto. Vaikuttamistoimielinten jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vastaavien vaikuttamistoimielinten jäsenistä siten, että kustakin vaikuttamistoimielimestä valitaan vähintään yksi edustaja. Lisäksi vaikuttamistoimielimiin voidaan valita muita henkilöitä. Aluehallituksen on huolehdittava vaikuttamistoimielinten toimintaedellytyksistä.

 

Kontiolahden kunnanhallitus on 25.4.2022 § 123 nimennyt edustajansa Kontiolahden eläkeläisneuvoston esityksen perusteella Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen pyynnöstä Pohjois-karjalan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon. Kunnanhallitus on 12.6.2023 § 133 päättänyt, että Kontiolahden kunnan vaikuttamistoimielimien toimikauden vaihdoksen johdosta syksyllä 2023 Kontiolahden valittuja edustajia on tarpeen tarkastalla uudelleen.

 

Oheismateriaali: asian aikaisempi käsittely Kontiolahden kunnanhallitus 25.4.2022 § 123 ja 12.6.2023 § 133

 

Käsittelyehdotus:

Eläkeläisneuvosto päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että Kontiolahden eläkeläisneuvostosta 2023-2025 valitaan varsinainen jäsen ja varajäsen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon.

Eläkeläisneuvosto päättää nimeämisehdotuksista kokouksessaan.

 

 Käsittely:

Eläkeläisneuvosto päätti ehdottaa kunnanhallitukselle, että Kontiolahden eläkeläisneuvostosta 2023-2025 valitaan varsinaiseksi jäseneksi Eira Vänttinen-Liinakari ja varajäseneksi Kauko Väistö Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon.

 

 

Kunnanhallitus 09.10.2023 § 210  

139/00.04.02.00/2022  

 

 

Eläkeläisneusvosto on käsitellyt Kontiolahden eläkeläisneuvoston edustajan nimeämistä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon kokouksessaan 14.09.2023 §:ssä 31Kontiolahden eläkeläisneuvoston edustajan nimeäminen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon

 

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula p. 050 439 8005

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää ehdottaa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen hallitukselle, että Kontiolahden eläkeläisneuvostosta 2023-2025 valitaan yksi varsinaisen ja yksi varajäsenen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon. Kunnanhallitus valitsee henkilöt kokouksessa.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti ehdottaa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen hallitukselle, että Kontiolahden eläkeläisneuvostosta 2023-2025 valitaan varsinaiseksi jäseneksi Eira Vänttinen-Liinakarin ja varajäseneksi Kauko Väistön Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon.