Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.10.2023/Pykälä 224


 

Presidentinvaalien 2024 yleisistä ennakkoäänestyspaikoista päättäminen

 

Kunnanhallitus 24.10.2023 § 224  

212/00.00.00.02/2023  

 

 

Presidentinvaalit toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 17.-23.1.2024. Jos presidentinvaaleissa toimitetaan toinen vaali (toinen kierros), sen vaalipäivä on sunnuntaina 11.2.2024. Toisen vaalin ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 31.1.-6.2.2024.

 

Vaalilain (714/1998) 9 §:n 1 mom. 1 kohdan mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat ne kotimaan yleiset ennakkoäänestyspaikat, joiden lukumäärästä ja sijainnista kunnanhallitus päättää ja joita on oltava, jollei erityisestä syystä muuta johdu, jokaisessa kunnassa vähintään yksi.

 

Oikeusministeriö on lähettänyt kunnille 2.6.2024 päivätyn kirjeen "Vuoden 2024 vaalit: Äänestyspaikkojen määrääminen ja niistä ilmoittaminen, vaalitietojärjestelmän käyttö, vaalimateriaali, vaalikoulutus ym." ja Digi- ja väestötietovirasto on lähettänyt 19.9.2023 päivätyn kirjeen "Vuoden 2024 presidentinvaalit: äänestyspaikkojen ja keskusvaalilautakunnan yhteystietojen ilmoittaminen".

 

Ohjeiden mukaan kunnanhallituksen on päätettävä yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja huolehdittava siitä, että ne on merkitty oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään viimeistään perjantaina 3.11.2023 klo 12 mennessä. Päätöksestä tulee käydä ilmi yleisen ennakkoäänestyspaikan nimi, käyntiosoite, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat.

 

Yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja määrätessä kunnanhallituksen tulee kiinnittää oikeusministeriön ohjeiden mukaisesti huomiota muun muassa seuraaviin asioihin:

 

-         Ennakkoäänestyspaikat on syytä sijoittaa sellaisiin paikkoihin, joihin äänestäjien on helppo tulla ja joihin he vaivattomasti osaavat.

-         Ennakkoäänestyspaikan on oltava aatteellisilta ja taloudellisilta kytkennöiltään mahdollisimman puolueeton, jotta mahdollisimman monet äänestäjät tulevat sinne mieluusti.

-         Ennakkoäänestyspaikan on sekä tiloiltaan että sijainniltaan sovittava tarkoitukseensa myös järjestyksenpidon kannalta. Vaalilain 56 §:n 1 momentissa on säädetty järjestyksestä ennakkoäänestyspaikassa ja siihen liittyen niin sanotusta vaalimainontakiellosta.

-         Ennakkoäänestystilan tulee olla riittävän suuri, jotta äänestys voidaan toimittaa sujuvasti ja luotettavasti eli vaalisalaisuus, vaalivapaus ja vaalirauha turvaten. Tilaan tulee voida sijoittaa tarpeellinen määrä äänestäjien henkilöllisyyden tarkastus- ja äänestyslipun antopisteitä, äänestyskoppeja sekä äänestyksen vastaanottopisteitä. Tilan tulee olla siten mitoitettu ja järjestetty, että ruuhkaa ja jonoja syntyy mahdollisimman vähän.

-         Liikuntavammaisten ja muiden liikuntaesteisten ennakköäänestämismahdollisuuksiin on kiinnitettävä huomiota.

 

 

 

 

 

Kontiolahden kunnassa yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina edellisissä vaaleissa toimivat kunnanviraston valtuustosali Kirkonkylällä ja Lehmon kirjaston lukusali.

 

Ennakkoäänestyspaikkana presidentivaaleissa toimii myös kiertävä vaaliauto. Vaaliauton äänestyspaikat ja -ajat ovat ilmoitettu päätöksessä.

 

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula, p. 050 439 8005 ja tiedonhallintasuunnittelija Tiina Härkin, p. 050 437 3411.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää määrätä presidentinvaalien 2024 ennakkoäänestystä 17.1. - 23.1.2024 ja mahdollista toista kierrosta 31.1.-6.2.2024 varten seuraavat yleiset ennakkoäänestyspaikat Kontiolahdella.

Ensimmäisen vaalin ennakkoäänestyspaikat:

Kontiolahden kunnanvirasto - valtuustosali
Keskuskatu 8, 81100 Kontiolahti
Avoinna:
Ke-pe 17.-19.1.2024 klo 11:00-17:00
La-su 20.-21.1.2024 klo 10:00-16:00 ja
Ma-ti 22.-23.1.2024 klo 12:00-20:00

ja

Lehmon kirjasto - Kylmäojantie 49, 80710 Lehmo
Avoinna:
Ke-pe 17.-19.1.2024 klo 12:00-18:00
La-su 20.-21.1.2024 klo 10:00-16:00 ja
Ma-ti 22.-23.1.2024 klo 12:00-20:00

Mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestyspaikat:

Kontiolahden kunnanvirasto - valtuustosali
Keskuskatu 8, 81100 Kontiolahti
Avoinna:
Ke-pe 31.1.-2.2.2024 klo 11:00-17:00
La-su 3.-4.2.2024 klo 10:00-16:00 ja
Ma-ti 5.-6.2.2024 klo 12:00-20:00

ja

Lehmon kirjasto -Kylmäojantie 49, 80710 Lehmo
Avoinna:
Ke-pe 31.1.-2.2.2024 klo 12:00-18:00
La-su 3.-4.2.2024 klo 10:00-16:00 ja
Ma-ti 5.-6.2.2024 klo 12:00-20:00

Kiertävä vaaliauto:

Ensimmäinen vaali ke 17.1.2024 ja toinen vaali ke 31.1.2024
Selkien koulu klo 10.00 -12.00
Mönnin kylätalo klo 13.00 - 15.00
Jakokosken koulu klo 16.00 - 18.00

Ensimmäinen vaali to 18.1.2024 ja toinen vaali to 1.2.2024
Romppalan monitoimitalo klo 12.00 - 14.00
Varparannan koulu klo 15.00 - 17.00

Ensimmäinen vaali ma 22.1.2024 ja toinen vaali ma 5.2.2024
Jakokosken koulu klo 10.00 - 12.00
Mönnin kylätalo klo 13.00 -15.00
Selkien koulu klo 16.00 -18.00

Ensimmäinen vaali ti 23.1.2024 ja toinen vaali ti 6.2.2024
Varparannan koulu klo 13.00 -15.00
Romppalan monitoimitalo klo 16.00 - 18.00

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.