Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 238


Liitekartta, tilan ostaminen Lehmon kylästä

 

Tilan ostaminen Lehmon kylästä

 

Tekninen lautakunta 31.10.2023 § 124 

 

 

 

Yksityinen maanomistaja myy omistamaansa tilaa Jaamankankaantien eteläpuolelta rajoittuen Jaamankankaantiehen. Tila on maa- ja metsätalousaluetta ja sijaitsee valmisteilla olevan Lehmon osayleiskaavan alueella. Osayleiskaavaehdotuksessa tilaan kohdistuva merkintä on asuinrakentamisen reservialue (AP/res). Alue varataan asemakaavoitettavaksi asuinalueeksi osayleiskaavan tavoitevuoden jälkeen. Asuinrakentamisen reservialueella ei saa rakentaa niin, että vaikeutetaan yleiskaavan toteutumista (MRL 43.2 §). Sitä ennen alueen pääkäyttötarkoitus on osoitettu kaavamerkinnällä ja -värillä.  Pääkäyttötarkoitus on maa- ja metsätalousalue (M).

 

Maankäyttöpäällikkö on neuvotellut tilan ostamisesta maanomistajan/kiinteistövälittäjän kanssa.

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön 12.11 §:n mukaisesti kunnanhallitus päättää kiinteän omaisuuden ostamisesta 400 000 euroon saakka.

 

Lisätietoja: maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö, p. 0400 491 791

 

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta esittää, että kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen, jolla kunta ostaa Lehmon kylästä 8,904 ha:n suuruisen Saloranta-nimisen tilan sekä valtuuttaa Kontiolahden kunnan teknisen johtajan ja maankäyttöpäällikön allekirjoittamaan kiinteistökaupan kauppakirjan. Kauppahinta on 35 000 euroa. Kunta vastaa lainhuutokustannuksista sekä kaupanvahvistajan palkkiosta.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.
_________

 

 

Kunnanhallitus 13.11.2023 § 238  

283/10.00.01.00/2023  

 

 

Tekninen lautakunta on käsitellyt kokouksessaan 31.10.2023 § 124 tilan ostamista Lehmon kylästä.

 

Liite: Liitekartta, tilan ostaminen Lehmon kylästä

 

Lisätietoja: maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö, p. 0400 491 791

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen, jolla kunta ostaa Lehmon kylästä 8,904 ha:n suuruisen Saloranta-nimisen tilan sekä valtuuttaa Kontiolahden kunnan teknisen johtajan ja maankäyttöpäällikön allekirjoittamaan kiinteistökaupan kauppakirjan. Kauppahinta on 35 000 euroa. Kunta vastaa lainhuutokustannuksista sekä kaupanvahvistajan palkkiosta.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti hyväksyä liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen, jolla kunta ostaa Lehmon kylästä 8,904 ha:n suuruisen Saloranta-nimisen tilan sekä valtuuttaa Kontiolahden kunnan teknisen johtajan ja maankäyttöpäällikön allekirjoittamaan kiinteistökaupan kauppakirjan. Kauppahinta on 35 000 euroa. Kunta vastaa lainhuutokustannuksista sekä kaupanvahvistajan palkkiosta.

Maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö ja maankäytön suunnittelija Johanna Kettunen olivat paikalla asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana. Sykkö ja Kettunen olivat kokouksessa paikalla klo 17.05-17.37.