Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 271



 

Valtionvarainministeriön päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksesta vuodelle 2023

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 271  

16/02.05.02.00/2023  

 

 

Valtiovarainministeriö on 22.11.2023 (VN/33144/2022) tehnyt päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muuttamisesta vuodelle 2023.

 

Valtion vuoden 2023 toisen lisätalousarvion mukaan kunnan peruspalveluiden valtionosuuteen lisätään 18 947 000 euroa liittyen momentilla 28.90.31 (Kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki) vuonna 2022 käyttämättä jääneiden kuntarakennelain (1698/2009) 56 a § mukaisten vaikeassa taloudellisessa asemassa olevien kuntien yhdistymisavustusten sekä kuntarakennelain 41 §:n mukaisten kuntien harkinnanvaraisten yhdistymisavustusten ja 44 §:n mukaisten valtionosuusmenetyksen korvausten palautukseen.

 

Valtiovarainministeriö on päätöksen mukaisesti päättänyt lisätä kunnille myönnettävää kunnan peruspalvelujen valtionosuutta 3,43 euroa asukasta kohden vuodelle 2023 valtion vuoden 2023 II lisätalousarvioon perustuen.

 

Päätöksen mukaisesti Kontiolahden kunta saa 51 570 euroa lisää peruspalveluiden valtionosuutta verrattuna valtiovarainministeriön aiemmin antamaan päätökseen.

 

Muutos huomioidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuuksien vuoden 2023 joulukuun maksuerässä.

 

Liitteet:

1.)  Valtiovarainministeriön päätös peruspalvelujen valtionosuuden muutoksesta

2.)  Valtiovarainministeriön päätöksen liite kuntakohtaisista valtionosuus muutoksista

 

Lisätietoja: talousjohtaja Minna Kuusela-Hurskainen p. 050 302 8003

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättä merkitä valtiovarainministeriön päätöksen tiedokseen ja hyväksyä liitteen mukaiset peruspalveluiden valtionosuudet vuodelle 2023.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti merkitä valtiovarainministeriön päätöksen
tiedokseen ja päätti hyväksyä liitteen mukaiset peruspalveluiden
valtionosuudet vuodelle 2023.