Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 274


 

Sivistysjohtajan viran lakkauttaminen

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 274  

441/01.01.00/2022  

 

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 4.12.2023 § 54 päättänyt kunnan organisaatiorakenneuudistuksesta, joka tulee voimaan 1.7.2024 lukien. Valtuuston päättämä organisaatiorakenneuudistus tarkoittaa sitä, että sivistysjohtajan virka lakkautetaan päättymään 30.6.2024.

 

Organisaatiorakenneuudistusta on käsitelty yhteistoimintaneuvotteluissa 5.9.-21.11.2023.

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön (valt. 4.12.2023 § 55, voim. 4.12.2023) 7. luvun 35 §:n mukaan virkojen lakkauttamisesta päättää kunnanhallitus.

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää lakkauttaa sivistysjohtajan viran siten, että virka lakkaa 30.6.2024.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti lakkauttaa sivistysjohtajan viran siten, että virka lakkaa 30.6.2024.

Henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas saapui kokoukseen klo 18.28. Hän oli paikalla asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.