Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.01.2024/Pykälä 15


 

Viranhaltijapäätökset ja kokousmuistiot

 

Tekninen lautakunta 30.01.2024 § 15  

    

 

 Kontiolahden kunnan hallintosäännön 55 §:n mukaan asian ottamisesta

 kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus,

kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. 

Hallintosäännön 56 §:n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on

neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava

tekemistään ottokelpoisista päätöksistä.

 

Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan lautakunnalle:

 

  1. Lehmon yhtenäiskoulu, osa b (liikuntahalli) ja piha-alue, rakennus-, sähkö-, lvi-, ja rakennusautomaatiourakka, vastaanottotarkastuspöytäkirja, 29.12.2023
  2. Lehmon yhtenäiskoulu, rakennus-, sähkö-, lvi- ja rakennusautomaatiourakka, jälkitarkastus nro 1, pöytäkirja 5.1.2024
  3. Lehmon yhtenäiskoulu, taloudellisen loppuselvityksen pöytäkirja (Rakennustoimisto K. Tervo Oy) 5.1.2024
  4. Lehmon yhtenäiskoulu, taloudellisen loppuselvityksen pöytäkirja (Are Oy) 11.1.2024
  5. Lehmon yhtenäiskoulu, taloudellisen loppuselvityksen pöytäkirja, (Sähkö-Saarelainen Oy) 11.1.2024
  6. Lehmon yhtenäiskoulu, rakennus-, sähkö-, lvi- ja rakennusautomaatiourakka, jälkitarkastus nro 2, pöytäkirja  17.1.2024
  7. Murskausurakka 2023, 17.1.2024, Vastaanottotarkastus ja taloudellinen loppuselvitys

 

 

Seuraavat päätökset ajalta 8.12.2023-18.1.2024 annetaan tiedoksi lautakunnalle:

 

Tekninen johtaja

§ 5/2024, 53/2023, muut päätökset

§ 2, 7/2024, myyntipäätökset

§ 1, 3, 4, 6/2024, vuokrauspäätökset

§ 230-237/2023, 1-7/2024, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Maankäyttöpäällikkö

§ 1,3 /2024, muut päätökset

§ 2/2024, etuosto-oikeuspäätös

§ 34/2023, henkilöstöpäätös

§ 35/2023, hankintapäätös

§ 184-197/2023, 1-9/2024, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

 

Kuntatekniikan päällikkö

§ 1/2024, muut päätökset

§ 1-4/2024, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Kiinteistöpäällikkö

§ 6/2023, henkilöstöpäätös

§ 240-252/2023, 1-11/2024, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Ympäristöpäällikkö

§ 1/2024, jätehuoltopäätös

§ 2/2024, muut päätökset

§ 38/2023, 1-2/2024, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Vesihuoltopäällikkö

§ 1-16/2024, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Puhtauspalvelupäällikkö

§ 372-398/2023, henkilöstöpäätökset Populukseen

Vs. puhtauspalvelupäällikkö

§ 1-2/2024, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Ruokapalvelupäällikkö 

§ 522-587/2023, 1-22/2024, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Vt. Rakennustarkastaja

§ 14-18/2023, 1-5/2024, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Liikuntapaikkamestari

§ 93-94/2023, 1-2/2024, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Kuntatekniikan insinööri

§ 1-4/2024, henkilöstöpäätökset Populukseen

 

Maanmittausinsinööri

§ 1/2024, osoitteistopäätös

 

 

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen pöytäkirjat ja muistiot, sekä viranhaltijoiden tekemät päätökset ja päättää, ettei se käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta päätöksiin.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.
_________