Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 12


 

Sivistysjohtajan irtisanoutuminen

 

Kunnanhallitus 15.01.2024 § 12  

32/01.01.03/2024  

 

 

Sivistysjohtaja Jyrki Rautiainen on toimittanut 8.1.2024 kirjallisesti työnantajalle irtisanoutumisensa sivistysjohtajan virkasuhteesta siten, että virkasuhde päättyy 30.6.2024. Irtisanoutuminen on ehdollinen sille, että kunnanhallitus myöntää kunnanhallituksen kokouksessa 15.1.2024 § 11 täyttöluvan erityisasiantuntijan määräaikaiselle työsuhteelle ajalle 1.7.2024 - 31.3.2025 ja hallintosäännön mukainen viranomainen valitsee Jyrki Rautiaisen tähän erityisasiantuntijan tehtävään.

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön (valt. 4.12.2023 § 55, voim. 4.12.2023) 7. luvun 49 §:n mukaan viranhaltijan ilmoitus virkasuhteen irtisanomisesta ja työntekijän ilmoitus työsuhteen irtisanomisesta saatetaan palvelussuhteeseen ottamisesta päättäneen viranomaisen tietoon. 7. luvun 39 §:n mukaan kunnanhallitus valitsee toistaiseksi ja yli vuoden kestävään määräaikaiseen palvelussuhteeseen sivistysjohtajan.

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää merkitä tiedokseen sivistysjohtaja Jyrki Rautiaisen irtisanoutumisen sivistysjohtajan virkasuhteesta siten, että virkasuhde päättyy 30.6.2024.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedokseen sivistysjohtaja Jyrki Rautiaisen irtisanoutumisen sivistysjohtajan virkasuhteesta siten, että virkasuhde päättyy 30.6.2024.