Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 40


 

Osastojen sisäisen valvonnan toteumat 2023 sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan suunnitelmat vuodelle 2024

 

Kunnanhallitus 12.02.2024 § 40  

18/00.01.04.00/2024  

 

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön luvussa 12 on määritelty sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen seuraavasti:

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen on osa kuntakon-sernin johtamista. Sisäisellä valvonnalla tarkoitetaan kunnan ja kunta-konsernin sisäisiä menettely- ja toimintatapoja, joiden avulla pyritään varmistamaan, että toiminta on taloudellista, tuloksellista ja lainmukaista ja että omaisuus ja voimavarat turvataan.

 

Sisäinen tarkastus on osa sisäistä valvontaa. Sisäisen tarkastuksen teh-tävänä on arvioida ja varmentaa sisäisen valvonnan toimivuutta ja ris-kienhallinnan riittävyyttä.

 

Riskienhallinnalla tunnistetaan, arvioidaan ja hallitaan tavoitteiden saavut-tamista uhkaavia tekijöitä. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tulee perustua järjestelmälliseen ja dokumentoituun toimintatapaan.

 

Kontiolahden kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen mu-kaan koko kunnan yhteisen ja tytäryhtiöiden sisäisen valvonnan ja ris-kienhallinnan suunnitelman hyväksyy kunnanhallitus.

 

Oheismateriaali:

1.) Teknisen lautakunnan sisäisen valvonnan toteuma 2023 ja sisäisen valvonnan suunnitelma 2024.

2.) Sivistyslautakunnan sisäisen valvonnan toteuma 2023 ja sisäisen valvonnan suunnitelma 2024.

3.) Hallinto-osaston sisäisen valvonnan toteuma 2023 ja sisäisen valvonnan suunnitelma 2024.

4.) Riskienarviointi koko kunta 2024.

 

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula p. 050 439 8005

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää:

1. merkitä tiedokseen sisäisen valvonnan toteumat vuodelta 2023 ja

2. hyväksyä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan suunnitelmat vuodelle 2024.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti:

1. merkitä tiedokseen sisäisen valvonnan toteumat vuodelta 2023 ja

2. hyväksyä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan suunnitelmat vuodelle 2024.